Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas Kansallisbaletissa

Suosittu koko perheen baletti Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas palaa Kansallisbaletin ohjelmistoon jälleen joulukuussa. Wayne Eaglingin ja Toer van Schaykin versio pohjautuu alkuperäiseen Marius Petipan ja Lev Ivanovin koreografiaan, ja musiikkina kuullaan Pjotr Tšaikovskin tuttuja säveliä. Eaglingin ja van Schaykin versiota on esitetty Kansallisbaletissa täysille katsomoille vuodesta 2002 saakka ja sen on nähnyt jo 177 000 katsojaa.

Tällä kaudella Klaaran roolissa tanssivat Eun-Ji Ha, Salla Eerola, Tiina Myllymäki ja Yimeng Sun, prinssinä nähdään Ilja Bolotov, Michal Krčmář, Sergei Popov ja Florian Modan, sekä Pähkinänsärkijänä Frans Valkama, Samuli Poutanen, Jani Talo ja Tuukka Piitulainen. Orkesteria johtaa Mikhail Agrest.

Kansallisbaletti avaa joulukautensa sunnuntaina 22. marraskuuta Helsingin Aleksanterinkadulla perinteisissä joulukadun avajaisissa. Suositun Lumikuningatar -baletin hahmoja on mukana avajaisparaatissa, joka lähtee Senaatintorilta noin kello 16.10 ja kulkee ydinkeskustan halki.

Kansallisbaletti on tänä vuonna mukana myös uudenvuoden juhlinnassa, sillä se tarjoaa yhteistyössä Suomalaisen Balettiseurueen kanssa ohjelmanumeroita uudenvuoden vastaanottajaisissa Helsingin Senaatintorilla 31. joulukuuta kello 23.10 alkaen.pähkinänsärkijä

Katso myös

Valio suunnittelee Vantaan tehtaan ja Pitäjänmäen varastotoimintojen siirtoa

Valio suunnittelee Vantaan tehtaan toimintojen siirtoa Joensuun tehtaalle ja Helsingin Pitäjänmäen varastotoimintojen siirtoa Riihimäelle tai …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x