Postin palveluvelvoitetta kevennetään

Valtiosihteerityöryhmä ehdottaa, että postinkannossa siirrytään kolmipäiväiseen jakeluvelvoitteeseen ja otetaan käyttöön määräaikainen haja-asutusalueiden tiedonvälitystuki. Kolmipäiväinen jakeluvelvoite alkaisi vuonna 2022.

Kannettavan postin määrien huomattavan vähentymisen vuoksi, jakelupäivien vähentämisellä on suuri merkitys kustannustehokkaan jakelun turvaamisessa.

Kaupallisin ehdoin toimiva jakeluverkosto ei kata koko maata, jonka vuoksi viisipäiväinen sanomalehtien jakelu turvattaisiin määräaikaisella tuella haja-asutusalueilla. Tuki koskisi alueita, joissa ei ole kaupallisin ehdoin tilattujen sanomalehtien varhaisjakelua, koska joillekin tulee edelleen paperilehti. Tukea voitaisiin käyttää fyysisen jakelun tukemisen sijaan myös digitaalisen jakelun ja sisällöntuotannon edistämiseen. Vuosittainen kokonaistuki olisi noin 10 – 15 miljoonaa euroa.

– Tarvetta viisipäiväiseen jakeluun ei ole, koska jaettavaa on vähemmän. Koronaepidemia on entisestään vauhdittanut kirjeen kuolemaa. Ei ole todennäköistä, että jakelumäärät palautuvat entiselleen, kun epidemia hellittää. Olemme kuitenkin arvioineet, että näillä ehdotuksilla voimme osaltamme huolehtia, että sanomalehtien jakelu viisipäiväisenä turvataan ja näin moniääninen tiedonvälitys koko Suomessa toteutuu, samalla kun Postin toimintaedellytyksiä parannetaan, sanoo Eurooppa- ja omistajaohjausministerin valtiosihteeri Olli Koski.

Työryhmä ehdottaa myös, että yleispalvelun nykyisestä kilpailutusvelvoitteesta luovutaan toimimattomana, postidatan avaamista selvitetään tietoturvaa vaarantamatta ja sääntelyä kehitettäisiin siten, että postinjakelua ja muita palveluja voidaan yhdistää. Ryhmän mukaan lokerikkojakeluun siirtyminen nykyistä laajemmin tehostaisi toimintaa.

Kirjemäärän lasku on yhteydessä digitalisaatioon. Suomen postimäärän lasku on yksi nopeimpia Euroopassa. Yleispalveluvelvoitteen alaisia, postimerkillä varustettuja kirjeitä kotitalous saa nykyisellään keskimäärin joka kolmas viikko. Yleispalvelutuotteiden osuus jakelumäärästä on enää alle neljä prosenttia. Muissa Pohjoismaissa viisipäiväisestä jakelusta on luovuttu tai ollaan luopumassa.

Työryhmän tehtävä oli arvioida posti- ja jakelumarkkinan nykytilannetta ja tulevaisuuden näkymiä sekä muutostarpeita muun muassa postilainsäädäntöön. Työryhmä koostui eri ministeriöiden valtiosihteereistä, puheenjohtajanaan valtiosihteeri Olli Koski valtioneuvoston kansliasta. Tavoitteena oli tuottaa taustaa ja ohjeistusta lain valmistelun ja yleispalvelun järjestämiseksi sekä valmistella postilain tarkastelun yhteydessä kannanotto muuttuvaan markkinaan sopeutumisessa.

Työryhmän raportti

Katso myös

Ministeri Ranne: Ylen toiminnan ja talouden avoimuutta maksimoitava lakimuutoksella

Liikenne- ja viestintäministeriöllä on valmius käynnistää virallisesti Yleisradiolain muutokset, joilla lisätään yhtiön avoimuutta. Muutokset perustuvat …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x