sunnuntai , toukokuu 31 2020
Uutisotsikot

Yksinasuminen on yleistynyt varsinkin nuorten ja iäkkäiden keskuudessa

Kymmenessä vuodessa yksinasuvien määrä on kasvanut eniten alle 30-vuotiailla ja yli 65-vuotialla. Nuorissa ikäryhmissä miesten yksinasuminen on yleisempää, iäkkäistä yksinasuvista puolestaan valtaosa on naisia. Yleisintä yksinasuminen on yli 75-vuotiaiden ikäryhmässä, joista melkein joka toinen asuu yksin.

Tilastokeskuksen mukaan yksin asuvien määrä on kasvanut viime vuonna noin 30 000 hengellä edelliseen vuoteen verrattuna. Asuntokuntia oli kaikkiaan vuoden lopussa 2,73 miljoonaa. Niiden määrä kasvoi edellisvuodesta 28 720 asuntokunnalla, joka johtui yksin- ja kaksinasuvien määrän kasvusta, sillä sitä suurempien asuntokuntien määrä laski.

Yksin- ja kaksinasuvien määrä jatkaa kasvuaan

Yhteensä yksiasuvia oli yli 1,2 miljoonaa, eli lähes 45 prosenttia kaikista asuntokunnista. Kahden hengen asuntokuntien määrä kasvoi hieman edellisestä vuodesta, mutta sitä suurempien asuntokuntien määrä väheni. Vain vajaassa neljänneksessä asuntokunnista on enemmän kuin kaksi henkilöä. Asuntokuntien keskikoko vuonna 2019 oli 1,97 henkeä.

Kymmenessä vuodessa yksinasujien määrä on vähentynyt ainoastaan 45–54 -vuotiaissa. Sen sijaan kaikissa muissa ikäryhmissä yksinasuminen on lisääntynyt. Erityisesti yli 65- ja alle 30-vuotiaiden määrä on kasvanut. Eniten kasvua on 70–74-vuotiaissa, johon ikäryhmään kuuluvia yksinasuvia oli 55 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009. Kaikkiaan yli 70-vuotiaita yksinasujia oli vuonna 2019 noin 74 000 enemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin.

Katso myös

Kirjastojen palvelut ovat jälleen käytössä 1. kesäkuuta alkaen

Kirjastot avataan  ja asteittain 1.6.2020 alkaen. Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee välttää, ja yhtäaikaisten asiakkaiden määrää …

Kommentoi