Viime vuonna ensirekisteröitiin 114 199 henkilöautoa

Henkilö- ja pakettiautojen ensirekisteröintien määrä putosi, ja kuorma- ja linja-autojen rekisteröinnit kasvoivat vuoteen 2018 nähden. Henkilöautojen rekisteröinnit palasivat 2010-luvun keskitasolle. 2010-luvulla henkilöautojen rekisteröintejä oli keskimäärin 114 000 vuodessa, kun 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä rekisteröintejä oli noin 130 000.

Rekisteröintien määrää on laskenut hidastunut talouskehitys, joka kääntyi vuosikymmenen alkupuolella talouden taantumaksi. Suomen autokannan ikä on vanhentunut ja kierto hidastunut. Päästöjen vähentämistavoitteet ja liikenneturvallisuuden parantaminen heikentyy autokannan vanhetessa. Uusien autojen päästöt ovat pienemmät ja turvallisuusominaisuudet huomattavasti paremmat kuin vanhoissa autoissa.

Vuonna 2019 uusien autojen kysyntä jäi edellisen vuoden lukemista. Myös käytettynä maahantuotujen autojen määrän kasvun jatkuminen heijastui osaltaan uusien autojen kysyntään. Käytettyjä henkilöautoja on tuotu maahan noin 46 000 viime vuonna, keskimääräisen lukeman olessa koko vuosikymmenellä noin 30 000.

Automarkkinaa ovat muokanneet uudet pakokaasusäädökset ja pakokaasujen mittausmenetelmän muutokset. Pelkästään viime vuonna voimaan tuli viisi päästömittauksia tarkentavaa säädöstä. Lainsäädäntömuutokset ovat johtaneet mallistomuutoksiin, jotka heijastuvat autojen toimitusaikoihin.

Pakettiautojen kysyntä kääntyi laskuun – kuorma-autojen nousuun

Viime vuonna rekisteröitiin 14 702 uutta pakettiautoa. Pakettiautoja ensirekisteröitiin 5,2 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018. Kuorma-autojen ensirekisteröinneissä vuosi 2019 oli vuosikymmenen vilkkain. Uusia kuorma-autoja rekisteröintiin 4 020, joka ylitti kuluneella vuosikymmenellä ensimmäisen kerran 4 000 kuorma-auton rajan.

Kuorma-autojen kysynnän kasvu kohdistui erityisesti alle 6 tonnin kuorma-autoihin. Yli 16 tonnin kuorma-autoja ensirekisteröitiin 2 911, joka on 0,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Keskikokoisten 6–16 tonnin kuorma-autojen ensirekisteröintien määrä oli lähes sama kuin vuonna 2018.

Uusia linja-autoja rekisteröitiin keskivertoa enemmän

Linja-autoja rekisteröitiin viime vuonna 593. Uusista linja-autoista noin kaksi kolmasosaa on suurikokoisia kaupunkiliikenteeseen tai pitkämatkaiseen linjaliikenteeseen hankittavia busseja. Pienikokoisten linja-autojen ensirekisteröintien määrä on vähentynyt viime vuosina selvästi, kun vuonna 2018 voimaan astunut lakimuutos vapautti takseina käytettävät esteettömät autot autoverosta. Vuonna 2019 toteutettiin useita kaupunkiliikenteen kilpailutuksia, jotka nostivat ensirekisteröintien määrän vuosikymmenen keskiarvoa suuremmaksi.

Katso myös

Sähköautojen julkisessa latausinfrassa näkyy kehitystä

Sähkökäyttöisiä henkilö- ja pakettiautoja palveleva latausinfrastruktuuri laajenee jatkuvasti. Raskaille ajoneuvoille soveltuvan latausinfrastruktuurin ja myös vetytankkausasemien …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x