velkaneuvonta

Laki takaa pankkipalvelut maksuhäiriöstä huolimatta

Maksuhäiriömerkintä ei vaikuta peruspankkipalveluihin, mutta voi estää vakuutusten saamisen. Maksuhäiriömerkintä voi estää vakuutusten saamisen ja olla esteenä monille pankkipalveluille. Yhteydenotto palveluntarjoajaan kuitenkin kannattaa, sillä asioista neuvottelemalla pääsee paremmin eteenpäin.

FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnassa vastataan toistuvasti maksuhäiriömerkintään liittyviin kysymyksiin. Kysymykset liittyvät ongelmiin saada esimerkiksi kotivakuutus tai auton kaskovakuutus sekä ongelmiin luottokortin uusimisessa.

– Vähäisen maksuhäiriömerkinnän ei pitäisi vaikuttaa vakuutusten saantiin. Ongelmista huolimatta kannattaa aina neuvotella ja pyrkiä osoittamaan, että jatkossa maksut hoituvat ja maksuhäiriömerkinnän taustalla olevat vastuut on hoidettu, FINEn toimitusjohtaja Elli Reunanen sanoo.

– Asioiden etenemisen kannalta on myös tärkeää, että asiakas löytää palveluntarjoajan asiakaspalvelusta tahon, jonka kanssa voi neuvotella ja selvittää asioitaan, tarvittaessa myös henkilökohtaisesti, Reunanen jatkaa.

Jos henkilöllä on maksuhäiriömerkintä kannattaa ottaa yhteyttä eri palveluntarjoajiin. Maksuhäiriömerkintöjen taustat ja määrät merkitsevät. Mikäli tilanne on muuttunut, niin nykyisen maksukyvyn voi selvittää tiliotteilla ja palkkatodistuksilla, sekä kertomalla miten aikoo lyhentää velkaa ja paljonko jää rahaa käteen pakollisten menojen jälkeen. Jos sopimusta ei synny, niin useimmiten käteismaksu kelpaa kaikille.

Maksuhäiriömerkintä ei vaikuta peruspankkipalveluihin, mutta useimmiten estää luoton saannin, ilman realivakuutta. Pankkiasioiden osalta laki takaa jokaiselle oikeuden peruspankkipalveluihin maksuhäiriömerkinnästä huolimatta. Peruspankkipalveluita ovat tili, maksukortti ja verkkopankkitunnukset.

– Maksuhäiriömerkinnän saaneen henkilön on vaikea saada uutta tai uusittua vanhaa luottokorttia. Merkintä voi estää myös asunto-, auto- tai opintolainan saannin. Jos lainatarjouksen kuitenkin saa, merkintä voi vaikuttaa tarjottavan lainan ehtoihin, esimerkiksi korkeampina korkoina, Reunanen sanoo.

Tärkein neuvo kaikille velka-asioiden kanssa painiville on selvä: vanhaa lainaa ei tule hoitaa uudella lainalla. Apua ongelmiin ja niiden ratkomiseen saa myös maksutta oikeusaputoimistojen talous- ja velkaneuvonnassa ja Takuusäätiön Velkalinjassa ja chatissä.

Kansalaisten talousosaamista ja taloudenhallintaa halutaan parantaa

Oikeusministeriö on asettanut hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa kansalaisten talousosaamista ja taloudenhallintaa sekä ylivelkaantuneiden avunsaantia.

Hankkeessa oikeusministeriö ja Valtakunnanvoudinvirasto suunnittelevat ja toteuttavat keinoja, joilla parannetaan kansalaisten oman talouden hallintaa ja samalla vähennetään ylivelkaantumisriskiä. Hankkeessa vahvistetaan sidosryhmien välistä yhteistyötä velkakierteiden ehkäisemiseksi. Hanke on osa Antti Rinteen hallituksen ohjelmaa, jossa on useita kirjauksia ylivelkaantumisen ja siihen liittyvien ongelmien puuttumiseksi.

– Yksi keskeinen keino ylivelkaantumisen vähentämisessä on talous- ja velkaneuvonnan vahvistaminen. Kansalaisten talouden hallinnan lisääminen ja velkaongelmiin puuttuminen vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Oikeaan aikaan annetulla oikealla neuvonnalla saavutetaan paras tulos, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.

Kansalaisille tarjottavaa taloudellista neuvontaa on tarkoitus vahvistaa kehittämällä sellaisia välineitä ja toimintatapoja, joiden avulla taloudellisia haasteita kohtaavat henkilöt saadaan nykyistä varhaisemmassa vaiheessa neuvonnan pariin. Tavoitteena on auttaa ylivelkaantuneita myös muun muassa luomalla uusia toimintatapoja muun muassa ulosoton, talous- ja velkaneuvonnan ja sosiaalitoimen kesken. Varhaisella puuttumisella ja ennakoivalla talousneuvonnalla on mahdollista ehkäistä ylivelkaantumista ja pienentämään niiden aiheuttamia haittoja.

Katso myös

Järjestöavustukset suuria leikkauksienkin jälkeen

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustukset eli STEA-avustukset pienentyvät vuodesta 2025 alkaen. Uusia STEA-avustuksia myönnetään ensi vuonna …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x