Two Female Runners Finishing Race Together

Sporttimatkailua – juokse maratoni maailmalla

Sporttihuuma on vallannut Suomen, kun kasvava määrä ihmisiä treenaa salilla, nostelee kahvakuulaa kotona ja pyrkii syömään terveellisesti. Urheiluintoa ei pidätellä enää vain maan rajojen sisäpuolella, sillä erityisesti maratonmatkailu ulkomaille on suuressa suosiossa. Arjen menot suunnitellaan treenien mukaan, tulokset raportoidaan sosiaalisessa mediassa ja hyvinvointivinkkejä jaetaan työpaikoilla.

Myös matkatoimistoissa on huomattu suomalaisten lisääntynyt urheiluinto.
– Urheilutapahtumiin suuntautuvia matkoja kysytään yhä enemmän. Tähän aikaan vuodesta erityisesti juoksubuumi on valloillaan ja ihmiset matkustavat maratonien perässä maailmalle, ebookersin Suomen markkinointipäällikkö Aki Juusola kertoo.

Yksi maailman suosituimmista maratoneista on New Yorkin maraton, joka juostaan marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tapahtumassa on noin 50 000 juoksijaa ja kaksi miljoonaa kannustajaa. Myös Suomesta suunnataan New Yorkiin, mutta perinteisempää on osallistua lähempänä sijaitseviin juoksutapahtumiin, kuten toukokuun lopussa järjestettävään Tukholman maratoniin. Aki Juusolan mukaan suosiotaan ovat tänä keväänä nostaneet Rooman, Barcelonan ja Prahan maratonit.

– Suomalaisia käy myös erikoisemmissa tapahtumissa, kuten Ranskassa järjestettävässä Médocin viinimaratonissa. Matkan varrella nautiskellaan viinitilojen viinejä, ja osanottajat ovat pukeutuneet hauskasti. Liikuntatapahtumiin osallistuvat poikkeavat muista matkailijoista niin, että heillä on tiedossa tietyt ajankohdat, jolloin he haluavat olla paikan päällä. Heillä on tarkat toiveet aina lentoaikoja ja hotelleja myöten, Juusola on kertoo.

Pyöräily ja golfaus kestosuosikkeja

Suomalaiset ovat käyneet aktiivilomillaan perinteisesti laskettelemassa, golfaamassa, vaeltamassa ja pyöräilemässä. Lyhyen lentomatkan päässä olevia pyöräilykohteita ovat muun muassa Kanariansaaret, Ranska, Italia ja koko läntinen Eurooppa. Myös sukellus- ja triathlonreissuja tehdään yhä enemmän.

Ennen lomalla saatettiin helposti löhötä viikko tai pari, mutta nykyään yhä suurempi osa ihmisistä kaipaa lomaltaan aktiviteetteja.
– Valloillaan oleva liikuntainto heijastuu selvästi suomalaisten lomakulttuuriin. Ihmiset matkustavat erilaisten liikuntatapahtumien perässä tai sitten yhdistävät liikuntaa reissuihinsa. Kun lomaan yhdistää liikunnan, jää reissusta hyvä olo myös fyysisesti. Silloin lomasta saa enemmän, Juusola sanoo. – Ennen reissuun lähdettiin juhlimaan, mutta nykyään yhä useampi pakkaa mukaan korkkareiden sijaan juoksulenkkarit, hän kiteyttää.

Näihin ehdit vielä!
– Tukholman maraton 30.5.2015
– Madeiran ultrajuoksu “Ultra Sky Marathon Madeira” 13.6.2015
– Illalla juostava “Midnight Sun Marathon” Norjan Tromssassa 20.6.2015
– Ranskan ultrajuoksu “Ut4M 160” 21.-22.8.2015
– Medocin viinimaraton “Bordeaux’s Marathon du Médoc” Ranskassa 12.9.2015
– Berliinin maraton 25.-29.9.2015
– New Yorkin maraton 1.11.2015
– Etiopiassa Great Ethiopian Run -juoksutapahtuma 22.11.2015

Katso myös

Onko koirasi ilmoitettu rekisteriin?

Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat olleet pakollisia tammikuusta 2023 alkaen. Jos koiran haltija ei ole …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x