Mikä TV-sarjan jakso koukutti sinut ?

Tutkimus kertoo milloin suositut sarjat muuttavat katsojansa tosifaneiksi. Netflixin käyttäjien keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana huippusarjoja kuten Orange Is the New Black, Breaking Bad, House of Cards ja Mad Men.

Lähes kokonainen tuotantokausi ehti kulua ennen kuin Breaking Badin Walter Whitesta tuli Heisenberg, ja House of Cardsissa Frank Underwoodin matka varapresidentiksi kesti 13 jaksoa. Fanit sitoutuivat sarjoihin jo paljon ennen näitä juonikuvioita. Koukuttuminen ei tapahdu sarjojen ensimmäisessä jaksossa.

– Perinteisen television paras katseluaika on todella arvokas ohjelmapaikka, joten sarjan pilottijakson merkitys korostuu muihin jaksoihin verrattuna, kertoo Netflixin sisältöjohtaja Ted Sarandos. Yli 20 sarjaa ja 16 markkina-aluetta käsittänyt tutkimuksemme kuitenkin paljasti, ettei kukaan jäänyt sarjaan koukkuun vielä pilottijakson aikana.

Maailmanlaajuista striimausdataa tutkittiin sarjojen avauskausilta ja etsittiin signaaleja, jotka kertovat katsojien koukuttumisesta sarjaan. Käyttäjien keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana sekä Netflix-alkuperäissarjoja että muita sarjoja, kuten Orange Is the New Black, Breaking Bad, House of Cards ja Mad Men.

Tulosten mukaan fanittamisen syntyhetki on mahdollista havaita, kun mainoskatkot eivät katkaise katsomista eikä katsominen ole sidottu tiettyyn ohjelmapaikkaan. Koukuttavaksi määriteltiin jakso, jonka katsoneista vähintään 70 prosenttia jatkoi kyseisen sarjan katsomista aina ensimmäisen kauden loppuun asti.

Tutkimusdata kertoo, mikä jakso koukutti katsojan, mutta se ei paljasta kyseisen jakson ratkaisevaa eli koukuttavaa hetkeä. Breaking Badissa kolikonheitto Krazy 8:n tappamisesta saattoi herättää katsojien kiinnostuksen, mutta viimeistään Jessen katon läpi pudonnut huumekauppiaan hajonnut ruumis (2. jakso) sai katsojat janoamaan lisää. Orange Is the New Blackissa Crazy Eyes heitti piiraan puolustaakseen ihastuksensa eli Piperin kunniaa (3. jakso), mikä saattoi olla ratkaiseva hetki myös katsojille. Dexterissä jokainen jakso tuo mukanaan uuden ruumiin, mutta kolmannessa jaksossa selviää Dexterin ensimmäisen murhan tarina.

Kansainvälisen keskiarvon mukaan koukuttanut jakso.
Kansainvälisen keskiarvon mukaan koukuttanut jakso.

– Netflix-sarjan luomisessa on mukana ainutlaatuinen läheisyyden tunne, koska sinulla on katsojien jakamaton huomio ja he päästävät luomasi hahmot koteihinsa. Voimme antaa juonen edetä luonnollista vauhtia, sanoo Grace and Frankien luoja Marta Kauffman.

– Grace and Frankie -sarjan neljännessä jaksossa päähenkilöillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kohdata pelkonsa ja epävarmuutensa. Sarjan luojana se oli minulle tärkeä hetki, koska silloin kerronta kääntyi menneisyydestä tulevaisuuteen.

Koukuttavista jaksoista löytyi pieniä maantieteellisiä vaihteluja. Suomalaiset sitoutuivat moneen sarjaan nopeammin kuin muiden maiden katsojat. How I Met Your Mother koukutti suomalaiset jo 5. jaksossa, kun taas kansainvälisesti ratkaiseva oli vasta 8. jakso. Myös mm. Mad Men, Orange Is the New Black ja Grace and Frankie vangitsivat suomalaiset jaksoa aikaisemmin kuin muiden maiden katsojat.

Hollantilaiset olivat suomalaisten tapaan jakson muita edellä, mutta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa koukuttuminen tapahtui jaksoa tai paria myöhemmin lähes jokaisen sarjan kohdalla. Sarjasta, jaksosta tai maasta riippumatta koukuttavilla hetkillä ei ollut korrelaatiota sarjojen yleisömäärään tai kulutukseen.

Katso myös

Miten influenssan ja koronan erottaa toisistaan

Influenssan, koronaviruksen ja tavallisen flunssan aiheuttamat oireet voivat muistuttaa paljon toisiaan. Kausi-influenssalla tarkoitetaan A- ja …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x