Uutisotsikot

Öljylämmityksen vaihtamiseen voi saada avustusta

Öljylämmitteisten pientalojen omistajille on tarjolla avustusta öljylämmityksen vaihtamiseen toiseen lämmitysmuotoon. Avustusta myönnetään yksityishenkilöille ja kuolinpesille, jotka omistavat omakotitalon tai paritalon osakkeita. Hakijan ei tarvitse itse asua pientalossa.

Avustuksen saamiseksi pientalo pitää olla ympärivuotisessa asuinkäytössä. Avustusta ei myönnetä vapaa-ajan asunnolle. Pientalossa saa olla esimerkiksi elinkeinotoimintaan tai ammatinharjoittamiseen tarkoitettu työhuone tai vastaanottotila.

Tukea myönnetään 4 000 euroa kun öljylämmitys vaihdetaan kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun. Muihin lämmitysmuotoihin avustusta myönnetään 2 500 euroa. Fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, hiiltä, maakaasua tai turvetta, käyttäviin rakennuskohtaisiin lämmitysjärjestelmiin tukea ei myönnetä.

2 500 euron avustusta tähän mennessä hakeneilla hankkeiden kustannusarviot olleet noin 2 600–5 500 euroa. 4 000 euron avustusta hakeneilla kustannusarviot ovat vaihdelleet noin 7 000–28 000 euron välillä. Suurempaa avustusta hakeneiden kustannusarvio on ollut keskimäärin 14 500 euroa.

Ympäristöministeriö on varannut avustusta varten lähes 30 miljoonan euron määrärahan, jolla tavoitellaan noin 10 000 pientalon öljylämmitysjärjestelmän vaihtamista.

Avustuspäätöstä kannattaa hakea ennen muutostöitä

Avustuspäätöstä kannattaa hakea ennen muutostyön aloittamista varsinkin, jos haluaa varmistua myönteisen päätöksen saamisesta. Ennen avustuksen hakemista on hyvä olla yhteydessä kuntaan, mistä saa tiedot esimerkiksi maalämpöä varten tarvittavista luvista. Avustushakemukseen tulee myös liittää suunnitelma öljylämmitysjärjestelmän purkamisesta ja uuden toteuttamisesta. Suunnitelmaksi käy urakoitsijan tekemä tarjous, jossa on eritelty työvaiheet. Avustusta voi hakea takautuvasti 1.6.2020 jälkeen syntyneisiin kustannuksiin.

Avustuksen myöntämisehtoihin ja hakemiseen liittyvissä asioissa neuvoo valtakunnallinen ympäristöasioiden asiakaspalvelu. Kuluttajien energianeuvonta vastaa öljylämmityksen vaihtajien teknisiin kysymyksiin.

Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksi (ely-keskus.fi)

Katso myös

Valekuolleen irakilaisen jutussa nostettu syytteet

Valtionsyyttäjä on nostanut syytteet törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä asiassa, joka liittyy Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) …