Tieliikenteessä liikuttu edellisvuosien tahtiin

Liikenteen määrät maalla, merellä ja ilmassa ovat kesälomakaudella olleet edelleen viime vuoteen verrattuna alhaisempia. Kotimaan matkailu ei ole täyttänyt liikenteessä turistien jättämää aukkoa. Myös suurtapahtumien peruuntuminen ja muutokset työmatkailussa näkyvät liikennemäärissä. Tieliikenteessä heinäkuu oli jo lähes yhtä vilkas kuin vuotta aiemmin.

Lentoliikenteen vähittäisestä elpymisestä huolimatta lentojen määrät olivat heinäkuussa noin neljännes normaalitilanteesta. Merellä liikenteen määrää ovat vähentäneet muun muassa kansainvälisten risteilyalusten puuttuminen ja muutokset vuoroliikenteessä. Junien määrä Suomen rataverkolla oli heinäkuussa noin 10 prosenttia edellisvuotta pienempi.

Tieliikenne kääntyi kasvuun toukokuussa

Yli 450 liikenteen automaattisen mittausaseman tiedoista käy ilmi, että kesäkaudella Suomen maanteillä on liikuttu jo lähes edellisvuoden tahtiin. Vielä toukokuussa liikennettä oli yli viidenneksen normaalia vähemmän, kun jo kesäkuussa ero edellisvuoteen oli enää kymmenisen prosenttia. Heinäkuussa ero edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan kaventui entisestään ja oli noin neljä prosenttia.

– Maantieliikenne on tänä vuonna ollut kesäkaudella kohtalaisen vilkasta. Heinäkuussa on hätyytelty jopa viime vuoden vastaavan ajankohdan liikennemääriä. Määriin on vaikuttanut kotimaan matkailun suosio, joka näkyy luonnollisesti maakunnissa myös vilkastuneena tieliikenteenä, kertoo tieliikennekeskuksesta yksikön päällikkö Jani Laiho.

Etelä-Suomessa liikennemäärät eivät kesällä ylittäneet viime vuoden tasoa. Esimerkiksi Uudellamaalla liikennettä oli kesäkuussa 10 % ja heinäkuussa 3 % edellisvuotta vähemmän, Varsinais-Suomessa kesäkuussa 22 % ja heinäkuussa 11 % edellisvuotta vähemmän sekä Pirkanmaalla kesäkuussa 9 % edellisvuotta vähemmän heinäkuun liikennemäärän ollessa jo edellisvuoden tasolla. Monen kesälomakohteessa Lapissa autoja liikkui teillä heinäkuussa 11 % edellisvuotta vähemmän.

Katso myös

Sähköautojen julkisessa latausinfrassa näkyy kehitystä

Sähkökäyttöisiä henkilö- ja pakettiautoja palveleva latausinfrastruktuuri laajenee jatkuvasti. Raskaille ajoneuvoille soveltuvan latausinfrastruktuurin ja myös vetytankkausasemien …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x