Varsinais-Suomen pelastuslaitos harjoittelee Konradinkuja yhden kerrostalojen alueella 4.1.2021 alkaen, tammi-helmikuun ajan.
Harjoittelua tapahtuu kohteessa tammi-helmikuun aikana kaikkina viikonpäivinä ja havaittavissa voi olla savunmuodostusta. Harjoitusten aikana kohteessa saattaa olla useitakin pelastusajoneuvoja. Tavoitteena on, että harjoituksiin osallistuu tänä aikana yli 200 palomiestä.
Pelastuslaitos pyrkii toiminnassaan siihen, ettei alueen asukkaille aiheudu häiriötä harjoittelusta. Lisäksi pelastuslaitos toivoo, että alueen asukkaat suhtautuvat Konradinkujalla tapahtuvaan harjoitustoimintaan myönteisesti. Harjoituskohteessa sekä sen välittömässä läheisyydessä on vältettävä asiatonta oleskelua molemminpuolisen turvallisuuden takia.
Sisäministeriön pelastussukellusohjeen mukaisesti savusukellusta tekevän henkilöstön on harjoiteltava savusukellusta joka vuosi, mahdollisimman realistisissa olosuhteissa. Kyseinen ohje koskee niin pelastuslaitosten kuin vapaaehtoisten palokuntien savusukeltajia.
Kondarinkuja yhdessä sijaitsevat kolme kerrostaloa on päästetty rapistumaan asuinkelvottomaksi ja ne on purettava. Parvekkeet asetettiin käyttökieltoon jo helmikuussa 2017. Turun kaupungin vuokra-asuntoja välittävän ja omistavan TVT Asuntojen vuokralaisten oli muutettava pois asunnoista viime lokakuun loppuun mennessä. Vuonna 1983 rakennetuissa taloissa on jopa viiden ja kuuden huoneen suuruisia vuokrahuoneistoja, joista isoimmat ovat 162 neliötä.
- Miten influenssan ja koronan erottaa toisistaan - 3.10.2024
- Luistonesto ja ajonhallinta säästävät renkaita - 30.9.2024
- Karkkipäivien ei pitäisi kuulua nykyaikaan - 17.8.2024