Ikä ei estä matkavakuutuksen saantia

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta kysyi matkavakuutuksia tarjoavilta kahdeksalta vakuutusyhtiöiltä matkavakuutuksiin liittyvistä ikärajoista ja selvitti vaaditaanko hakijalta terveysselvitys ennen vakuutuksen myöntämistä. Osassa matkavakuutuksia ei ole lainkaan ikärajoituksia. Suurin osa yhtiöistä ei myöskään vaadi terveysselvitystä ennen matkavakuutuksen myöntämistä.

”Ikäihmisten lisääntyneen matkailun myötä vakuutusyhtiöt tarjoavat matkavakuutusturvaa yhä iäkkäämmille henkilöille”, FINEn vakuutusasiantuntija Hanna Salo sanoo.

Vakuutuksen myöntämiseen liittyvä yläikäraja vaihtelee sen mukaan onko kyseessä matkakohtainen vai jatkuva matkavakuutus. Puolet yhtiöistä myöntää matkakohtaisen matkavakuutuksen ilman yläikärajaa, muilla yläikäraja vaihtelee 70 – 86 vuoden välillä. Jatkuvan matkavakuutuksen myöntää yksi yhtiö ilman yläikärajaa, muilla yläikäraja vaihtelee 70 – 100 vuoden välillä.

Terveysselvitystä ei pääsääntöisesti edellytetä. Kolme yhtiötä edellyttävät terveysselvityksen pitkillä, vähintään yli 45 vrk kestävillä matkoilla.

Ikäihmiset ovat nykyisin entistä terveempiä ja matkustavat paljon. Huomiota on kuitenkin syytä kiinnittää omaan terveyteensä ja mahdollisesti olemassa oleviin vaivoihin jo ennen matkaa.

”Jos olemassa ollut sairaus, esimerkiksi sydänvaivat, pahenevat äkillisesti ja odottamatta matkalla, korvataan matkakohteessa vain akuutti ensiapuhoito. Muita kuluja, kuten matkan keskeytymistä tai sairauskuljetuksia Suomeen ei korvata. Jos perussairauden oireilu on tavallista ja odotettavissa olevaa, ei matkavakuutus korvaa hoitoa lainkaan”, Salo muistuttaa.

Katso myös

Selkäkipuihin liittyy usein myyttejä

Monipuolinen ja säännöllinen liikunta ehkäisee selkävaivoja. Selkä tarvitsee liikettä pysyäkseen toimintakuntoisena ja terveenä. Fysiatrian erikoislääkäri …