Saunominen tukee terveyttä

Säännöllisellä saunomisella on tutkitusti useita terveydelle suotuisia vaikutuksia. Saunominen kuuluu monen arkeen vuodenaikaan katsomatta, mutta erityisen tiuhaan kiukaat kuumenevat mökeillä ja kodeissa kesäisin. Lauteilla kelpaakin rentoutua, sillä saunomisen tiedetään vaikuttavan terveyteen positiivisesti monella tapaa.

Säännöllisen saunomisen on osoitettu hyödyttävän etenkin sydän- ja verenkiertoelimistöä. Saunominen saa lihakset rentoutumaan ja ääreisverisuonet laajenemaan, minkä voi huomata veren pakkautumisena ja esimerkiksi naaman punoituksena sekä ihon laikkuisuutena.

– Saunomisen terveysvaikutuksia on tutkittu pitkään, ja mitä pidemmälle on päästy, sitä myönteisemmiksi näkemykset ovat muuttuneet. Saunomisella on osoitettu olevan suotuisia vaikutuksia sekä fyysiselle elimistölle että henkiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. – Verisuoniston laajeneminen laskee verenpainetta, mikä hyödyttää sydäntä. Esimerkiksi sydämen vajaatoiminnasta kärsivä henkilö voi tätä kautta hyötyä saunomisesta, kun sydän pääsee saunassa ikään kuin helpommalla. Saunominen tekee hyvää myös monille astmaatikoille, sillä limakalvot pitävät saunan lämpimän kosteasta ilmasta, mikä voi vähentää astmaoireilua, sanoo yleislääketieteen erikoislääkäri Jarmo Kantonen.

Löylyttely hellii myös aivoja, ja tutkimuksissa saunomiseen onkin pystytty yhdistämään myös pienempi riski sairastua muistisairauksiin. Saunomisen vaikutus kroppaan voi muistuttaa jopa pientä urheilusuoritusta, sillä korkea lämpötila saa hien virtaamaan ja sykkeen kohoamaan.

Sauno rennosti

Saunominen sopii lähtökohtaisesti kaikille, mutta tilannetaju on paikallaan. Lapset voivat saunoa siinä missä aikuisetkin, kunhan riittävästä nesteytyksestä ja tauotuksesta huolehditaan. Myös kuuman kiukaan kanssa on syytä olla tarkkana etenkin pienten lasten kohdalla.

– Myös vanhukset voivat hyvin saunoa, joskin monet iäkkäämmät nauttivat hieman matalammista lämpötiloista ja lyhyemmistä saunomisajoista. Kaatumisriski ja esimerkiksi voimakkaat huimauskohtaukset on syytä huomioida, sillä saunassa horjahtaminen voi olla kohtalokasta. Saunoessa ja uidessa on aina parempi, jos on kaveri mukana: silloin apuakin saa tarvittaessa nopeammin.

Moni kammoaa etenkin yleisissä saunoissa lauteilta mahdollisesti tarttuvia tauteja, mutta tämä huoli on tutkimuksissa osoitettu aiheettomaksi. Sukupuolitaudit ja virukset eivät saunan lauteilta tartu. Hygieniasyistä oman laudeliinan käyttö on silti toki suotavaa.

Vaikka saunomisella on paljon hyviä puolia, kohtuus on hyvä muistaa.

– Ongelmia voi ilmetä, jos saunotaan liian pitkään ja liian kuumassa. Jos saunominen tuntuu hyvältä, siitä tuskin on haittaa. Jos sen sijaan tuntee itsessään kuivumisen merkkejä ja päässä heittää, on saunominen mennyt överiksi.

Kun turvallisuudesta huolehditaan, löylyistä voi nauttia hyvillä mielin useammankin kerran viikossa. Virkistävän olon lisäksi saunomisella on runsaasti positiivisia vaikutuksia mielen hyvinvoinnille.

– Saunominen lisää rentoutuneisuutta ja yleistä hyvinvointia, ja on monelle osa mukavaa illanviettoa. Lauteilla oleilu vähentää ahdistusta ja stressiä sekä lähentää ihmisiä, saunassa ollaan tasavertaisia. Saunomisella on merkittävä vaikutus psyykkiselle hyvinvoinnille, Kantonen muistuttaa.

Katso myös

Verenpaine kannattaa mitata myös seisoma-asennossa

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöistä. On arvioitu, että kohonnut verenpaine aiheuttaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x