Työministeri Tuula Haatainen. (Kuva: Markku Lempinen, Valtioneuvoston kanslia.)

Työllisyyden kuntakokeilu käynnistyy maaliskuussa

Kuntakokeiluissa osa TE-toimistojen tehtävistä siirtyy kuntien vastuulle kokeilujen ajaksi. Kokeiluissa tavoitellaan työllisyyden edistämistä sovittamalla yhteen valtion ja kuntien palveluja. Työllisyyskokeiluihin osallistuu 25 kuntakokeilualuetta ja 118 kuntaa tai kaupunkia.

Tavoitteena on edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista ja tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen. Tarkoituksena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikommassa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille.

Palvelumallia ei rajata tiukasti, vaan kunnat voivat kehittää palveluja oman alueen työnhakijoiden ja työnantajien tarpeista käsin. Kokeilussa pilotoidaan kuntien erilaisia tapoja tarjota työllisyyspalveluja ja haetaan parhaita käytäntöjä palvelurakenteiden uudistamiseksi.

– Valtiolla ja kunnilla on vahva yhteinen intressi työllisyyden edistämiseen. Kuntakokeilulaki tarjoaa mahdollisuuden parantaa ja kehittää yhteistyötä valtion ja kuntien välillä sekä kuntien kesken. Kannustan kaikkia kokeilutoimijoita keskinäiseen yhteistyöhön ja tiedon jakamiseen. Näin saamme parhaat käytännöt ripeästi käyttöön. Tarkoituksena on hyödyntää työllisyyskokeilujen tuloksia myös tulevien palvelurakenteiden suunnittelussa. – Kuntakokeiluissa työllisyys-, koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut sovitetaan entistä tiiviimmin yhteen. Moni työtön työnhakija tarvitsee monialaista palvelua ja kattavaa henkilökohtaista tukea. Työllisyyden kuntakokeilun avulla monialaista palvelua voidaan tarjota entistä laajemmin ja entistä useammalle, työministeri Tuula Haatainen toteaa.

Noin 230 000 TE-toimistojen asiakasta siirtyy kuntien palvelujen piiriin

Työllisyyden kuntakokeiluissa noin 230 000 asiakasta siirtyy kuntien vastuulle, mikä on noin 36 prosenttia kaikista TE-toimistojen asiakkaista. Kaikista työttömistä työnhakijoista 50 prosenttia siirtyy TE-palveluista kokeilujen piiriin.

Kokeilualueilla kuntien asiakkaiksi siirtyvät työttömät työnhakijat, työllistettynä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan. Lisäksi kokeiluihin siirtyvät kaikki alle 30-vuotiaat sekä kaikki maahanmuuttajat ja vieraskieliset, jotka ovat joko työttömänä, työllistettynä tai työllistymistä edistävissä palveluissa. Kokeilualueelle kuuluminen määritellään kotikunnan mukaan.

Kokeilukuntien vastuulle siirtyvät tehtävät

Kokeilualueille siirretään kokeilun ajaksi henkilöasiakkaan työllistymistä edistävät ohjaus-, neuvonta- ja palvelutehtävät, eräiden harkinnanvaraisten etuuksien myöntämistä koskevat tehtävät sekä eräiden työvoimapoliittisten lausuntojen antaminen.

Työnantaja-asiakkaiden osalta lainsäädäntö ei muutu. TE-toimistot tarjoavat työnantaja- ja yrityspalveluita edelleen myös kokeilukunnissa.

Eduskunnan edellyttämien muutosten valmistelu käynnissä

Eduskunta edellytti kuntakokeilulain hyväksymisen yhteydessä, että hallitus valmistelee säännökset työttömyysturvatehtävien laajemmaksi siirtämiseksi TE-toimistoilta kokeilukunnille. Lisäksi eduskunta edellytti, että hallitus valmistelee asiakkaan siirtämistä kokeilukunnasta TE-toimistoon mahdollistavia säännöksiä. Työ- ja elinkeinoministeriö on jo aloittanut lainvalmistelutyön. Valmistelussa olevilla muutoksilla ei ole vaikutusta kuntakokeilujen aloitusajankohtaan.

Työllisyyden kuntakokeilussa mukana olevat kokeilualueet ja kunnat 1.3.2021–30.6.2023

  1. Espoon kuntakokeilu: Espoo
  2. Etelä-Pohjanmaan seudun kuntakokeilu: Alavus, Isojoki, Karijoki, Kurikka, Kauhajoki, Teuva ja Soini
  3. Helsingin kuntakokeilu: Helsinki
  4. Hämeenlinnan seudun kuntakokeilu: Hämeenlinna, Hattula, Janakkala
  5. Joensuun seudun kuntakokeilu: Joensuu, Outokumpu, Liperi, Polvijärvi, Kontiolahti
  6. Jyväskylän seudun kuntakokeilu: Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Äänekoski
  7. Jämsä-Keuruu-Saarijärvi kuntakokeilu: Jämsä, Keuruu, Saarijärvi
  8. Kainuun seudun kuntakokeilu: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Sotkamo, Suomusalmi, Paltamo, Ristijärvi
  9. Kokkolan seudun kuntakokeilu: Kokkola, Kannus, Perho, Kaustinen, Veteli, Halsua, Toholampi, Lestijärvi
  10. Kuopion seudun kuntakokeilu: Kuopio, Iisalmi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Vieremä
  11. Lahden seudun kuntakokeilu: Lahti, Hollola, Asikkala, Kärkölä, Orimattila
  12. Mikkelin seudun kuntakokeilu: Mikkeli, Juva, Hirvensalmi, Mäntyharju, Kangasniemi, Puumala, Pertunmaa
  13. Oulun seudun kuntakokeilu: Oulu, Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Tyrnävä, Muhos
  14. Pirkanmaan kuntakokeilu: Tampere, Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi
  15. Porin seudun kuntakokeilu: Pori, Kokemäki, Ulvila
  16. Porvoon kuntakokeilu: Porvoo
  17. Raahen seudun kuntakokeilu: Raahe, Pyhäjoki, Siikajoki
  18. Raaseporin ja Hangon kuntakokeilu: Raasepori, Hanko
  19. Rovaniemen seudun kuntakokeilu: Rovaniemi, Tornio, Kemijärvi, Sodankylä
  20. Salon seudun kuntakokeilu: Salo, Marttila, Koski Tl
  21. Savonlinnan kuntakokeilu: Savonlinna
  22. Seinäjoen ja Ilmajoen kuntakokeilu: Seinäjoki, Ilmajoki
  23. Turun seudun kuntakokeilu: Turku, Laitila, Paimio, Sauvo, Uusikaupunki
  24. Vantaan ja Keravan kuntakokeilu: Vantaa, Kerava
  25. Ylivieskan seudun kuntakokeilu: Ylivieska, Alavieska, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen

Katso myös

Myös koirat altistuvat punkeille

Punkit eli puutiaiset heräävät, kun päivälämpötila ylittää +5°C. Erityisesti tiheässä kasvillisuudessa viihtyvät punkit odottavat sopivaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x