Elinympäristön vihreys kannustaa keski-ikäisiä liikkumaan. Liikkuminen on sitä runsaampaa, mitä vihreämpää ympäristössä on. Asuminen vihreässä ympäristössä lisää etenkin kevyttä liikkumista ja vaikutus on erityisen selvä miehillä.
Liian vähäinen liikkuminen on Suomessa kuten muuallakin maailmassa väestön terveyttä ja kansantaloutta uhkaava tekijä. Väestön liikkumisen edistämiseksi tarvitaan lisää tietoa ja uusia menetelmiä.
Tutkimuksessa selvitettiin vihreyden yhteyttä erityisesti kevyeen liikkumiseen, sillä tuoreiden tutkimusten ja uusien liikuntasuositusten mukaan myös kevyellä liikunnalla on terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Myös luontoympäristön tiedetään edistävän terveyttä ja hyvinvointia. Luonnossa liikkuminen laskee verenpainetta, parantaa vastustuskykyä ja virkistää mieltä, minkä lisäksi luonnossa liikkuminen on useimmille vaivatonta. Vaikka luontoympäristöä löytyy usein kotien lähistöltä, sen vaikutuksia ihmisten liikkumiseen ei ole juuri tunnettu.
Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan tutkittavina oli yhteensä 5 433 vuonna 1966 Pohjois-Suomessa syntynyttä henkilöä, jotka olivat tutkimushetkellä 46-vuotiaita. Suurin osa heistä asui Pohjois-Pohjanmaalla. Päivittäistä liikkumista mitattiin Polar Active -rannemittarilla. Asuinympäristön vihreyden määrää mitattiin paikkatietomenetelmillä (GIS, Geographic Information Systems). Keskeinen menetelmä oli satelliittikuvien perusteella määritetty asuinalueen vihreys.