Kiitollisuudessa piilee onnellisuus

Kuka johtaa sinun omaa elämääsi? Kuka elämästäsi vastaa? Kuka sen on suunnitellut vai onko sitä suunniteltu lainkaan etukäteen?

Monet ihmiset ajattelevat tai kummastelevat miksi elämämme menee niin kuin se menee. Osa ihmisistä ajattelee, että kaikki menee niin kuin sen kuuluukin mennä. Mitkä sitten ovat asioita, jotka vaikuttavat meidän kaikkien elämään?

Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka uskovat vaikuttavan omilla teoillaan tai ajatuksillaan elämänsä polkuun. Onhan se selvääkin, joissakin tapauksissa. Yleensä uskomukset ovat kuitenkin sellaisia, että omaan elämään ei voi vaikuttaa olennaisesti. Maailmankaikkeudessa on kuitenkin monia universaaleja lakeja, joihin ihmiskunnan fyysisillä lailla ei ole mitään vaikutusta. Tunnetuin yksittäinen laki näistä on vetovoiman laki. Vetovoiman laki pitää sisällään mm kiitollisuuden harjoitteen.

Mistä kaikesta meidän tulisi olla kiitollisia?

Kiitollisuutta ei voi löytää ulkopuolelta. Se ei ole seteleissä, autoissa, asunnoissa eikä matkoissa. Se on sisällämme oleva, suuren Universumin energiaa, josta meidätkin on kokonaisuudessaan tehty. Meidät kaikki on samalla energialla täytetty. Voimme olla kiitollisia siis kaikkeen mitä meissä ja meillä on. Kun kiitollisuus tulee todeksi elämässämme, alamme yksinkertaisesti elämään parempaa elämää. Kun alamme elämään parempaa elämää, niin meille avautuu aivan uusi minä kuva itsestämme ja sitä kautta avautuu täysin uusi elämä. Ovet alkavat avautua ilman, että yritämme avata niitä erikseen. Tällöin voimme sanoa, että olemme tietoisesti täydessä ohjauksessa. Kaikki tietävät sen, että negatiiviinen vetää negatiivisuutta ja positiivinen vetää positiivisuutta puoleen. Kyse on siis vain ja ainoastaan energiasta. Hyvällä saa aikaan hyvää ja pahalla pahaa.

Voimme olla kiitollisia kaikelle mitä koemme, koska mitkään kokemukset eivät loppujen lopuksi ole negatiivisia

Ei ole “pahaa” tai “hyvää”, on vain kokemuksia. On kokemuksia, jotka me ihmiset tunnistamme tässä ja nyt, eri tavalla ja reagoimme niihin vahvasti tunteilla. “Negatiivisten” kokemusten kautta saamme kokemuksia, jotka opettavat meitä tietyissä asioissa, tai saamme “oppiläksyn” tiettyyn elämän asiaan. Kun tämän asian ymmärtää kokonaisvaltaisesti, niin silloin se kokemus on saatu ja se on myös sisimmässämme ymmärretty. Negatiivisuutta ja positiivisuutta ei siis ole olemassa lainkaan. Kaikki on vain kokemusta. Pelkäämme usein turhaa arjessa negatiivisia kokemuksia. Parhaat kokemukset saamme kuitenkin juuri “negatiivisina”, koska ne koskettavat kaikkein eniten meitä. Me myös opimme niiden kautta kaikkein eniten.

Kiitollisuus on jotain sellaista, mitä ei löydy mistään – Se on, aina ollut ja tulee olemaan

Sen käyttöönotto on vain joskus haastavaa. Me emme näe sitä jokapäiväisessä elämässä, vaikka siinä se juuri pitäisikin näkyä parhaiten. Tämä taas johtuu siitä, että elämämme koostuu liian kiireellisestä tavasta elää. Emme ehdi pysähtymään ja syventymään siihen mitä meillä on, kunnes tapahtuu asioita, jotka todella laittavat meidät pysähtymään ja miettimään. Ihmisten olisikin syytä pysähtyä ja miettiä omaa sisintään, mitä meillä on ja mitä haluamme. Jos me emme sitä tee, niin universumin energia tekee sen puolestamme. Silloin kokemukset saattavat olla hieman haasteellisempia tai ainakin tuntuvat sille.

Kaikkien ihmisten tulisi käydä vierailulla saattokoti Terhokodissa ja kysyä sen jälkeen mitä itsellään on, mistä on kiitollinen ja miten siihen suhtautua. Olkaa kiitollisia sille, että universumi kehottaa teitä kenties pysähtymään, ettei tarvitse piipahtaa Terhokodin kautta. Se voikin olla nimittäin se viimeinen pysäkki. Kaikella on tarkoituksensa, mikään asia ei jää Universumilta huomioimatta tai tekemättä teidän vuoksenne.

Olkaa kiitollisia, että olette syntyneet Suomeen. Käykää muualla katsomassa mitä siellä tapahtuu etenkin näinä päivinä. Mielenkiintoisia havaintoja on kaikunut mm. Espanjan aurinkorannikolta. Aiemmin suomalaiset halusivat sinne, nyt halutaan kiljuen takaisin kotimaahan. Olkaa kiitollisia ystävistänne, koska voi tulla päivä, ettei heitä ole. Olkaa kiitollisia eläimistä, sillä ne tuovat iloa elämäänne, koska eläimet osaavat olla kiitollisia teille lähes kaikesta. Olkaa kiitollisia ystävillenne, jotka ovat eri miltä kanssanne, he avaavat teidän silmiänne maailmalle. Muistakaa aina, ihmiset eivät riitele, vaan asiat. Ne ovat vain mielipiteitä, ei totuuksia.

Olkaa kiitollisia joka päivä, eikä vaan silloin kun tapahtuu jotain kivaa. Jos ihminen on epäkiitollinen suurimmaksi osaksi aikaa, niin siitä tulee tunne, joka valtaa teidät. Silloin ihminen tuntee olevansa epäkiitollinen joka hetki. Siitä tulee todellista elämässä ja elämänne perusluonne, joka vetää taas uudelleen epäkiitollisuutta lisää puoleensa. Kun ihminen opettelee olemaan kiitollinen, tulee hänestä kiitollinen ihminen, joka taas vetää puoleensa positiivisuuta.

Kaikki on siis tunnetilaa ja tunnetila on energiaa

Tunteisiin voimme vaikuttaa omilla ajatusmalleilla. Ajatusmalleihin voimme vaikuttaa muuttamalla ajatuksia. Tämä ei ole mitään rakettitiedettä, kyse on halusta ja siitä, miten haluamme viettää elämämme. Kiitollisuuden tunne on yksi näistä. Ajattelemme usein, että onnellisuus takaa kiitollisuuden. Kuvittelemme, että saamalla jotain, olemme onnellisia, sitten voimme sanoa olevamme hyvinvoivia ja sitä kautta kiitollisia kaikelle. Valitettavasti näin ei tule käymään, koska haluamme tällä tavalla aina vaan lisää, lisää ja lisää. Olemalla ensin kiitollisia, tunnemme voivamme hyvin ja sitä kautta olemme onnellisia. Olen kokeillut kaiken tämän useaan otteeseen.

www.jannelaakso.fi

Janne Laakso
Latest posts by Janne Laakso (see all)

Katso myös

Tulevaisuuden johtaja organisaatiossa nimeltä Suomi

Tarvitseeko Suomi tulevaisuudessa johtajaa? Tulisiko meillä olla neuvosto, joka päättää meidän asioistamme, eikä annetakaan “valtaa” …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
2 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Erikoishoitaja
Erikoishoitaja
4 months ago

Se on niin totta, menetykset näkee kun on menettänyt jotain mitä pitää selvänä.

Wilma
Wilma
4 months ago

Hyvä kirjoitus

2
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x