Koronatilanne vakaa – yli 90 prosenttia parantunut

Tuoreimman seitsemän päivän seurantajakson aikana todettiin 69 uutta tautitapausta. Uusien tapausten ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna on 1,2 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Parantuneita arvioidaan olevan 6 950, eli yli 90 prosenttia todetuista tartuntatapauksista. Arvio perustuu todettujen tapausten seurantaan kolmen viikon (21 vrk) ajalta. Parantuneiksi määritellään ne henkilöt, joista ei ole tiedossa muuta taudinkulkuun liittyvää seurantatietoa kolmen viikon jälkeen todetusta tartunnasta.

Suomen väestöön (5 543 233) suhteutettuna tapausmäärien kokonaisilmaantuvuus on 135 tapausta 100 000 asukasta kohden. Suomessa on ilmoitettuja tapauksia yhteensä 7 483. Testattuja näytteitä yhteensä on noin 380 800. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 329 (koronaan ei kuole). Sairaalahoidossa on yhdeksän, tehohoidossa ei yhtään (4.8.2020).

Eniten uusia tapauksia on todettu Helsingin ja Uudenmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla. Muilla alueilla, joilla uusia tapauksia on todettu, niitä on ollut alle viisi uutta tapausta/alue. Ilmaantuvuus on laskenut tai pysynyt samana suuressa osassa (13/21) sairaanhoitopiireistä. Viimeisen seurantajakson aikana kahdellatoista alueeella ei todettu lainkaan uusia tapauksia.

Sairaanhoitopiirit raportoivat tautiin liittyvät kuolemat sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien potilaiden määrän kolmesti viikossa.

Katso myös

Keskussairaalat säilyvät kaikilla hyvinvointialueilla

Sairaala- ja päivystysverkon muutoksia on tehty hallituksen toimesta perusterveydenhuollon yöpäivystyksiin ja tiettyjen sairaaloiden erikoissairaanhoitoon. Tavoitteena …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x