Suomessa 70 vuotta täyttäneitä yli 874 000

Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 874 314 vähintään 70  vuotta täyttänyttä henkilöä. Heistä 370 405 oli miehiä ja 503 909 naisia. Määrä on kasvanut kolmessa vuodessa 100 000 henkilöllä.

Väestörakennetilaston mukaan Suomen virallinen väkiluku oli vuoden 2019 lopussa 5 525 292. Väkiluku kasvoi vuoden 2019 aikana 7 373 henkilöllä. Suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni 13 525 henkilöllä ja vieraskielisten määrä kasvoi 20 898 henkilöllä.

70 vuotta täyttäneiden osuus on korkein Etelä-Savossa

Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa vähintään joka viides henkilö oli 70 vuotta täyttänyt vuoden 2019 lopussa. Kainuussa, Etelä-Karjalassa ja Satakunnassa lähes joka viides henkilö oli 70 vuotta täyttänyt. Uudenmaan maakunnassa 70 vuotta täyttäneiden osuus oli matalin.

70 vuotta täyttäneiden osuus oli vähintään tai yli 30 prosenttia Kuhmoisten, Sysmän, Puumalan, Vesannon ja Luhangan kunnissa. Kuhmoisten kunnassa osuus oli korkein, 33 prosenttia.

Väestön kasvua viidessä maakunnassa

Vuoden 2019 aikana väkiluku kasvoi viidessä maakunnassa ja väheni 14 maakunnassa. Määrällisesti eniten väkiluku kasvoi Uudellamaalla (18 701) Pirkanmaalla (2 571) ja Varsinais-Suomessa (759 henkilöllä). Väkiluvun kasvu oli Manner-Suomessa suhteellisesti suurin Uudellamaalla (1,1 %). Uudenmaan maakunnan väkiluvun kasvusta vieraskielisten osuus oli 78 prosenttia.

Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kainuun, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Satakunnan maakuntien kaikki kunnat menettivät väestöään.

Vieraskieliset kasvattivat pääkaupunkiseudun väkilukua

Vuoden 2019 aikana väkiluku kasvoi 54 kunnassa ja väheni 256 kunnassa. Määrällisesti eniten väkiluku kasvoi Espoossa (6 099 henkilöä), Helsingissä (5 793) ja Vantaalla (5 609). Pääkaupunkiseudun väkiluvun kasvusta vieraskielisen väestön osuus oli 71 prosenttia.

Vieraskielisten määrä ylitti 400 000 rajan

Suomessa asui vakituisesti vuoden 2019 lopussa 412 644 äidinkieleltään vieraskielistä henkilöä. Vieraskielisten osuus koko väestöstä on seitsemän prosenttia. Suurimmat vieraskielisten ryhmät olivat äidinkieleltään venäjää puhuvat, 81 606 henkilöä, viroa puhuvat, 49 427 ja arabiaa puhuvat, 31 920.

Maakunnittain tarkasteltuna vieraskielisten osuus oli vuoden 2019 lopussa korkein Uudenmaan maakunnassa, 14 prosenttia väestöstä ja pienin Etelä-Pohjanmaalla, kaksi prosenttia. Kunnittain tarkasteltuna vieraskielisten osuus väestöstä oli korkein Vantaalla, 20 prosenttia, Espoossa, 18 prosenttia ja Helsingissä, 16 prosenttia.

Väestöllinen huoltosuhde korkein vuoden 1922 jälkeen

Suomessa oli vuoden 2019 lopussa alle 15-vuotiaita 871 036 ja 15–64-vuotiaita 3 422 982 henkilöä. 65 vuotta täyttäneitä oli vuoden 2019 lopussa 1 231 274. Väestöllinen huoltosuhde, eli alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 100 työikäistä kohden, oli 61,4.

Viimeksi väestöllinen huoltosuhde on ollut tätä korkeampi vuonna 1922. Maamme itsenäisyyden aikana väestöllinen huoltosuhde on ollut korkeimmillaan vuonna 1917 (67,6) ja matalimmillaan vuonna 1984 (46,7).

Suomen ennakkoväkiluku oli helmikuun lopussa 5 526 774

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli helmikuun lopussa 5 526 774. Väkiluku kasvoi tammi-helmikuun aikana 1 482 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 2 833 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 1 501 vähemmän kuin kuolleita.

Tammi-helmikuun aikana syntyi 7 510 lasta eli 355 lasta enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2019. Kuolleiden määrä oli 9 011, mikä on 508 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Helmikuun ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen tammi-helmikuussa 4 917 henkeä ja Suomesta muutti pois 2 084 henkeä. Maahanmuuttoja oli 146 vähemmän ja maastamuuttoja 221 vähemmän kuin edellisvuoden tammi-helmikuussa. Suomen kansalaisia maahanmuuttajista oli 1 160 ja maastamuuttajista 1 383 henkeä.

Katso myös

Kellot siirretään kesäaikaan sunnuntaina 31. maaliskuuta

Talvi- eli normaaliaika päättyy ja kesäaikaan siirrytään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x