sunnuntai , kesäkuu 16 2019
Uutisotsikot
Koti / Ajankohtaista / Ruoanlaitossa stressaa puute ideoista

Ruoanlaitossa stressaa puute ideoista

Ruoanlaitossa stressaa ideoiden puute. Myös ajanpuute ja ruokavalion yksipuolisuus aiheuttavat paineita. Nuoret aikuiset ja naiset stressaavat ruoanlaitosta eniten. Toisaalta ruoan herkullinen maku ja yhdessä syöminen tekevät ruoanlaitosta mukavaa.

Ruoanlaitto on arkinen puuha, joka kuitenkin aiheuttaa osalle suomalaisista stressiä. Eniten paineita ruoanlaitossa aiheuttaa ideoiden puute. Monelle meistä on tuttua se tunne, kun kiireessä pitäisi laittaa hyvää ja monipuolista ruokaa, joka olisi samalla jotain uutta. Tämä sitten aiheuttaa stressiä.

Erityisesti naiset stressaantuvat ruoanlaitossa ideoiden puuttumisesta ja liian yksipuolisesta ruokavaliosta. Ajanpuute sen sijaan rasittaa miehiä ja naisia yhtä paljon. Miehet kokevat naisia vähemmän stressiä ruoanlaitosta, joka voi johtua siitä, että talouden ruoanlaitto on useimmiten naisten vastuulla.

Stressi on kuitenkin turhaa, oli talouden ruoanlaittaja kuka tahansa. Perusterveellinen syöminen yhdistettynä sallivaan suhtautumiseen auttaa voimaan hyvin ja välttämään kielteisiä syömiseen liittyviä tunteita. Täydellisyyden tavoittelun sijaan on hyvä tunnistaa ne hetket, jolloin ruoanlaitto aiheuttaa enemmän paineita kuin iloa. Monipuolisista valmisruokavaihtoedoista löytyy helpotusta kaikkiin ruokahetkiin.

Ideoiden puuttuminen stressaa varsinkin nuoria. Erityisesti 18–29-vuotiaat nuoret aikuiset tuntevat stressiä siitä, ettei ideoita ruoanlaittoon tunnu löytyvän. Lisäksi nuoria aikuisia painaa ruokavalion yksipuolisuus. Vähäisempi kokemus ruoanlaitosta ja arjen kiireet hankaloittavat jokapäiväistä ruoanlaittoa. Moni myös saattaa kokea ruoanlaiton monipuolisuuden turhan tiukasti ja ottaa stressiä siitä, jos samaa ruokaa syödään peräkkäisinä viikkoina.

Myös media vaikuttaa nuorten odotuksiin ruoanlaitosta. Arjen paineita voi lisätä julkisuudesta ja sosiaalisesta mediasta välittyvä kuva, että ihmiset ympärillä laittavat jatkuvasti upeita ruokia itse. Todellisessa elämässä näin ei ole.

Ruoanlaitto ja syöminen ovat arjen yhdessä tekemistä, ja luonnollisesti se on mukavaa, kun on hetki aikaa yhdessä ololle. Moni myös nauttii, kun saa tehdä käsillään jotain konkreettista ja kokeilla uusia reseptejä. Uutta ei tarvitse kuitenkaan tehdä päivittäin, vaan rauhassa kokkaaminen ja uuden kokeilu kannattaa jättää niille päiville, kun se tuntuu itselleen sopivalta.

Katso myös

Sepelvaltimotautiin kuollaan työikäisenä entistä harvemmin

Viidenkymmenen viime vuoden aikana on suomalaisen työikäisen väestön sepelvaltimokuolleisuus vähentynyt 70 prosenttia. Yli puolet kuolleisuuden …

css.php