Ensimmäiset veronpalautukset maksetaan 3. heinäkuuta

Verohallinto aloittaa vuoden 2023 veronpalautusten maksamisen keskiviikkona 3. heinäkuuta. Palautukset maksetaan päivän aikana, joten jos rahat eivät heti aamulla näy tilillä, kannattaa tarkistaa tilanne myöhemmin.

Keskiviikkona veronpalautuksia saavat toiminimiyrittäjät, maataloudenharjoittajat ja heidän puolisonsa. Heillä veroilmoittamisen määräpäivä oli 2.4. Palautuksia maksetaan noin 210 000 asiakkaalle, yhteensä noin 226 miljoonan euron verran. Veronpalautuksia maksetaan tästä edespäin joka kuukausi vuoden loppuun asti. Valtaosa suomalaisista saa palautukset joko elo- tai syyskuussa.

Huijausyritykset lisääntyvät veronpalautusaikana

Veronpalautusajan alkaessa myös huijarit saattavat aktivoitua. Verohallinnon nimissä on liikkunut erilaisia verotuspäätöksiin ja veronpalautuksiin liittyviä huijausviestejä, jotka voivat tulla tekstiviestillä, sähköpostilla tai puhelimitse. Yhteistä huijausyrityksille on, että niissä pyydetään asiakasta antamaan pankki- tai henkilötietoja, kertoo Verohallinnon ylitarkastaja Juha Villman.

− Vaikka osa huijausviesteistä on hyvin aidon näköisiä, niissä olevia linkkejä ei pidä klikata. Verohallinnon lähettämissä viesteissä ei koskaan ole linkkejä, eikä Verohallinto ikinä pyydä asiakkaalta pankkitietoja viestillä, Villman muistuttaa.

OmaVeroon kannattaa mennä kirjoittamalla palvelun osoite

Kirjoita www.vero.fi/omaverosuoraan selaimen osoitekenttään. OmaVeroon ei kannata mennä hakukoneen ehdottaman linkin kautta, sillä huijarit ovat tehneet aidon näköisiä sivustoja, jotka ilmestyvät hakukoneen tuloksiin.

Jos Suomi.fi-viestejä ei ole ottanut käyttöön, verotuspäätös tulee myös paperikirjeenä kotiin.

Verohallinnolta puuttuu tällä hetkellä yli 48 000:n veronpalautuksia saavan tilinumero. Tilinumeron tarkistaminen, lisääminen ja muokkaaminen onnistuvat OmaVerossa.

Katso myös

Verenpaine kannattaa mitata myös seisoma-asennossa

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöistä. On arvioitu, että kohonnut verenpaine aiheuttaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x