Potilasvakuutuskeskukselle 4 959 vahinkoilmoitusta

Potilasvakuutuskeskukselle (PVK) ilmoitettiin 4 959 vahinkotapausta kuluvan vuoden 2019 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana, mikä on 680 ilmoitusta enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Ratkaisu tehtiin 4 822 ilmoitetun vahingon korvattavuudesta, joista 1 106 sai myönteisen korvauspäätöksen. Korvauksia maksettiin yhteensä 20,2 miljoonaa euroa.

Julkaistu raportti sisältää ensimmäistä kertaa tilastotietoa vuosina 2014–2016 leikkaustoimenpiteiden yhteydessä sattuneista korvatuista potilasvahingoista. Tietoja on suhteutettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoimiin toimenpidemääriin.

– Kaikkiin terveydenhuollon toimenpiteisiin liittyy aina riskejä. Toivomme, että vahinkotiedot auttavat aiempaa paremmin tunnistamaan leikkaustoimenpiteisiin liittyviä kehittämiskohteita, sanoo PVK:n johtaja Minna Plit-Turunen Potilasvakuutuskeskuksesta.

Lonkan ja polven tekonivelleikkaukset sekä selkäytimen ja hermojuurien vapautusleikkaukset ovat vuodesta toiseen olleet kärjessä, käy ilmi yleisimmin potilasvahinkoina korvattujen leikkaustoimenpiteiden tilastosta. PVK:n tilastojulkaisuun on otettu mukaan 30 leikkaustoimenpidettä, joissa potilasvahinkoja sattuu lukumääräisesti eniten.

Potilasvahinkotietojen pitäisi ohjata laatua ja potilasturvallisuutta

Potilasvakuutuskeskus tarjoaa esimerkiksi sairaanhoitopiireille yksityiskohtaiset tiedot potilasvahingoista, jotka ovat sattuneet niiden alueella. Tietoja potilasvahingoista on mahdollista käyttää terveydenhuollon laatu- ja potilasturvallisuustyön tukena. Aineistot ovat myös tutkijoiden käytettävissä tieteellisiin ja potilasturvallisuutta edistäviin tarkoituksiin.

– Meillä on kattavasti tietoa siitä, minkälaiset terveydenhuollon haittatapahtumat johtavat vahinkoilmoituksen tekemiseen ja minkälaisia korvattavia potilasvahinkoja terveydenhuollossa sattuu. Potilasvahinkotapaukset on syytä käsitellä terveydenhuollossa systemaattisesti, sanoo Minna Plit-Turunen.

Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii keskitetysti Suomessa sattuneiden potilasvahinkojen korvaamisesta potilasvahinkolain mukaisesti. PVK edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa. Keskuksen jäseniä ovat kaikki potilasvakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. Järjestelmä on ollut lakisääteisenä vuodesta 1987 potilaiden ja hoitohenkilöstön turvana.

Julkaistuun Potilasvakuutuskeskuksen osavuosiraporttiin on koottu ajankohtaista tilastotietoa tammi–kesäkuun 2019 vahinkokehityksestä. www.pvk.fi/tilastot

Tietoa potilasvahinkoa epäilevälle

Katso myös

Verenpaine kannattaa mitata myös seisoma-asennossa

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöistä. On arvioitu, että kohonnut verenpaine aiheuttaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x