Lääketaksamalleja vertailevat simuloinnit näyttävät Suomen apteekkitalouden ja taksamallin käyvän kalliiksi. Apteekkiuudistuksella saataisiin jopa satojen miljoonien eurojen säästöt suomalaiselle kuluttajalle ja yhteiskunnalle.
Suomalaiset maksavat muita pohjoismaalaisia enemmän lääkkeistään, kertoo THL:n, Fimean ja Kelan yhteistyönä tehty esiselvitys. Norjan, Ruotsin ja Tanskan apteekkien taksamallit ovat edullisempia lääkkeiden käyttäjälle kuin nykyinen Suomen malli.
Lääkkeiden kokonaismyynnin arvo oli vuonna 2018 Suomessa 3,3 miljardia euroa. Tästä 2,5 miljardin euron suuruinen osuus syntyi avohoidon resepti- ja itsehoitolääkkeiden myynnistä. Apteekkien rooli avohoidon lääkejakelussa on keskeinen. Apteekkitalous tarvitsisi kokonaisuudistuksen, jotta lääkehoidon kasvavia kustannuksia lääkkeiden käyttäjille ja yhteiskunnalle voidaan hillitä.
– Lääkejakelu olisi hoidettavissa nykyistä järkevämmin. Uudistukset on tehtävä potilaan ja yhteiskunnan tarpeista lähtien. Hienoa, että lääkeasioista vastaava Sosiaali- ja terveysministeri Anna-Kaisa Pekonen (vas.) aikoo puuttua asiaan, jotta suomalaisten ei enää kauaa tarvitse maksaa ylihintaa lääkkeistään. Kannustamme ministeriä vauhdittamaan hallitusohjelmassakin olevaa lääkealan uudistamisen valmistelua kevään aikana, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo.
Lääkejakelua on merkittävästi uudistettu muissa Pohjoismaissa 2000-luvulla. Siten ei ole yllätys, että muiden Pohjoismaiden taksamallit ovat edullisempia tapoja järjestää lääkejakelu kuin Suomen malli. THL:n selvityksen mukaan vertailumaissa apteekkien katteet ovat jopa 200 miljoonaa euroa vähemmän.
Apteekkijärjestelmämme uudistustarve on tunnistettu laajasti jo pitkään. Päivittäistavarakauppa teetti riippumattomalla asiantuntijatyöryhmällä selvityksen vuonna 2018. Siinä annetaan suuntaviivoja, miten lääkejakelun uudistus olisi yhteiskunnan kokonaisedun kannalta parasta toteuttaa. Lääkejakelusta on tehty lukuisia selvityksiä, joten kokonaisuudistus olisi toteutettavissa nopeallakin aikataululla. Uudistuksella voidaan edullisempien lääkkeiden lisäksi parantaa apteekkipalveluiden saatavuutta ja luoda uusia työpaikkoja alalle.
Apteekkimonopoli tuottaa miljonäärejä ja sairaat maksavat sen.