Ladattavien hybridien matkoista yli puolet ajetaan sähköllä

Ladattavien hybridien sähköllä ajon osuus on keskimäärin 53 prosenttia. Osuus on suurin pääosin taajama-ajoa ajavilla. Ladattavat hybridit valikoituvat työsuhdeautoiksi ensisijaisesti vähäpäästöisyyden takia. Vaikka työsuhdeautoilla ajetaan pidempiä matkoja, silti lähes puolet työsuhdeautojen kilometreistä ajetaan sähköllä.

Ladattavien hybridien toimintamatka sähköllä on käyttäjien arvion mukaan keskimäärin 30–40 kilometriä vuodenajasta ja ajoympäristöstä riippuen. Uusien ladattavien hybridimallien akkukapasiteetti on selvästi aiempia mallisukupolvia suurempi, joten toimintamatkan kasvu lisää myös sähköllä ajon osuutta.

Ladattavien autojen taloudet eroavat polttomoottoriautoja käyttävistä

Ladattavan auton hankkineet kotitaloudet eroavat polttomoottoriautojen käyttäjäkunnasta muun muassa ikäjakauman, auton hallintasuhteen, alueellisen sijainnin ja asuintalotyypin osalta. Ladattavien autojen taloudet ovat keskimääräistä useammin moniautoisia talouksia. Noin 60 prosentilla täyssähköautotalouksissa asuvista on sähköauton lisäksi toinen, tyypillisimmin bensiinikäyttöinen, auto.

Ladattavien hybridien talouksissa asuvista yli puolella on taloudessaan useampi auto. Työsuhdeautojen osuus on selvästi keskimääräistä suurempi, sillä lähes puolet uusista ladattavista hybrideistä päätyy työsuhdekäyttöön. Noin kaksi kolmasosaa ladattavien autojen haltijoista asuu omakotitalossa, jossa auton lataaminen on edullista ja helposti toteutettavissa.

Kotilatausmahdollisuudet pikalatausasemat toivelistalla

Tärkeimmät syyt ladattavan auton hankintaan olivat vähäpäästöisyys ja mahdollisuus auton lataamiseen kotona. Kotilatausmahdollisuus rajaa jyrkästi sähköauton hankintaa – noin 90 prosenttia ladattavan auton hankkineista arvioi kotilatausmahdollisuuden tärkeäksi auton käyttövoiman valintakriteeriksi.

Ladattavien autojen käyttäjien toiveet latausinfran kehittämiseen kohdistuivat muun muassa julkisten latauspaikkojen maksujärjestelmiin, kotilatausmahdollisuuksien parantamiseen, julkisen latauspisteverkon laajentamiseen erityisesti päätieverkon varrella ja latauksen hinnoitteluun. Täyssähköauton käyttäjien toive on pikalatausasemien rakentaminen siten, että pitkiä matkoja olisi vaivatonta tehdä sähköautolla.

Julkisten latauspisteiden maksujärjestelmiä pidettiin työläinä ja hankalina, sillä kullakin lataustoimijalla on erilliset kirjautumista edellyttävät sovelluksensa, ja latausta ei voi maksaa tavanomaisella maksukortilla.

Ahkeraa lataamista

Ladattavia autoja ladataan pääosin kotona ja työpaikalla – julkisia latauspisteitä käytetään vielä harvakseltaan. Lähes 85 prosenttia ladattavien hybridien haltijoista lataa autoaan kotona vähintään kolmesti viikossa ja päivittäin autoaan lataavien osuus nousee yli 70 prosenttiin. Täyssähköautoilla vähintään kolme kertaa viikossa lataavien osuus on noin 60 prosenttia.

Lähes kolmannes ladattavien hybridien haltijoista ja noin viidennes täyssähköauton haltijoista lataa autoaan säännöllisesti työpaikalla. Täyssähköautoilla latauskertojen määrä on pienempi kuin ladattavilla hybrideillä, sillä niiden toimintamatka riittää useimmiten monen päivän ajomatkoihin.

Suurimmalle osalle ladattavien autojen haltijoista kotilataus ja lataaminen työpaikalla riittää päivittäisiin ajoihin. Lataaminen kaupan toimipaikoissa on melko satunnaista. Julkisten pysäköintilaitosten ja huoltoasemien latauspisteitä käytetään vielä toistaiseksi harvoin. Täyssähköauton käyttäjät lataavat autoaan ainakin satunnaisesti myös julkisista latauspisteistä.

Autoala selvitti autojen käyttö- ja lataustapoja posti- ja nettikyselynä toteutetulla haastatteluilla, jonka otokseen poimittiin satunnaisesti 5 000 ladattavan auton haltijaa Traficomin liikenneasioiden rekisteristä. Kyselyaineisto kerättiin loka-, marras- ja joulukuussa 2019. Tutkimuksen vastausprosentti oli 44.

Ladattavien autojen käyttäjätutkimus

Katso myös

Luistonesto ja ajonhallinta säästävät renkaita

Autoilija valitsee mielellään kitkarenkaat, jotta ajo olisi mahdollisimman hiljaista. Sähköautoilijan ei tarvitse olla huolissaan renkaiden …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x