Ruokaviraston keräämien tietojen mukaan Suomessa vedettiin elintarvikkeita pois markkinoilta 267 kertaa vuonna 2020. Määrä …
Lue lisää »
Ruokaviraston keräämien tietojen mukaan Suomessa vedettiin elintarvikkeita pois markkinoilta 267 kertaa vuonna 2020. Määrä …
Lue lisää »Ihmiset voidaan jakaa sisäisen vuorokausirytminsä perusteella aamu-, päivä- ja iltatyyppeihin. Nimensä mukaisesti vireystilan huippukohta …
Lue lisää »Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit ovat oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin kutsusta keskustelleet kuntavaalien ajankohdasta. Kahdeksan puoluetta yhdeksästä kannatti …
Lue lisää »Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönotosta. Käyttöönottoasetukset liittyvät sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden …
Lue lisää »Ulkoilu ja vastuullisesti järjestettyihin ulkoilutapahtumiin osallistuminen eivät näytä levittävän koronavirusta, selviää suomalaisten ulkoilujärjestöjen tekemästä …
Lue lisää »Tukesille on tullut verkkoyhtiöiltä useita ilmoituksia vaaratilanteista, joita on esiintynyt vanhoja taloja purettaessa. Purkutyöt …
Lue lisää »Vuodenajat vaikuttavat tunteisiin ja sosiaaliseen elämään. Kielteiset tunteet vaimenevat kesäisin, kun taas vuodenajoittain vaihteleva …
Lue lisää »Valtioneuvosto antoi asetuksen, joka rajoittaa ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Ravitsemisliikkeiden tulee huolehtia asiakkaiden ja …
Lue lisää »Koronavirusepidemia on asettanut haasteita monille työpaikoille – viime aikoina esillä ovat olleet erityisesti koronavirustartunnat …
Lue lisää »Valtioneuvosto on todennut periaatepäätöksessään, että koronaviruksen torjunnassa on perusteltua siirtyä toimenpidetasolle kaksi. Tavoitteena on estää …
Lue lisää »Tammikuusta 2021 alkaen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palveluihin oikeutettujen ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden on pitänyt maksaa …
Lue lisää »Joka viides työpaikoilla tapahtuvista tapaturmista sattuu käytävillä ja kulkuväylillä. Työntekijä loukkaantuu näissä työtapaturmissa yleensä …
Lue lisää »Kivijalkakaupoissa tai verkkokaupoissa myynnissä olevat tuotteet eivät ole viranomaisten tarkastamia ja hyväksymiä. Yleinen käsitys …
Lue lisää »Liikenne- ja viestintäministeriö asettaa työryhmän selvittämään liikenteen kansallisen päästökaupan ja polttoaineiden myyntilupajärjestelmän käyttöönottoa. Toisin …
Lue lisää »Rakentamisen tuotannon määrän arvioidaan vähenevän kuluvana vuonna aiemmin ennustettua vähemmän. Tämä johtuu Suomen maltillisesta …
Lue lisää »Tartuntatautilain muutos tulee voimaan 22.2.2021. Lakimuutos antaa lisää mahdollisuuksia paikallisille ja alueellisille viranomaisille tehdä …
Lue lisää »Euroopan avaruusjärjestö (ESA) avaa ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen haun uusille astronauteille 31.3.2021. Astronautiksi …
Lue lisää »Tienkäyttäjät antavat teiden kunnossapidosta ympäri vuoden paljon tärkeää palautetta. Väärään osoitteeseen lähetetyllä palautteella voi …
Lue lisää »Sydän- ja verisuonisairaudet lisäävät riskiä sairastua muistisairauksiin. Helppo keino vähentää omaa riskiään sairastua on …
Lue lisää »Sähköistyminen etenee uusien autojen ensirekisteröinneissä lähivuosina nopeasti. Sähköistyminen etenee kaikilla rintamilla täyssähköautojen, ladattavien hybridien …
Lue lisää »Tatuoinnit ovat nykyään yleisempiä kuin koskaan, ja niiden suosio kasvaa edelleen kaikenikäisten keskuudessa. Vaikka …
Lue lisää »Venäjä karkotti brittien ”vakoojan” ja sai samalla mitalla takaisin Yle
Lue lisää »Suomenlahdella voi pian bongata harvinaisen näyn – Itämeri jäätyy nyt hurjaa vauhtia Ilta-Sanomat Yön uutiskooste …
Lue lisää »Neljä ihmistä yritti mennä rajan yli Venäjälle Iltalehti Neljä ulkomaalaista pyrki rajan yli Suomesta Venäjälle …
Lue lisää »Purra väläyttää muutoksia eläkkeiden kertymiseen Ilta-Sanomat Tuore raportti väläyttää eläkekertymän leikkaamista: helpottaisi välittömästi velkaantumista, ei …
Lue lisää »Tampereen kaupunki myy Rollikkahallin Aamulehti
Lue lisää »Häijy tauti leviää lomasaarella – jo kuusi kuollut Ilta-Sanomat
Lue lisää »Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen on päättänyt selvityshenkilön nimittämisestä selvittämään hyvinvointialueiden diagnoosikäytäntöjen vaihtelevuuden syitä, …
Lue lisää »Big shifts among Latino voters fueled a Texas Democrat’s upset victory in a state …
Lue lisää »Valdis Dombrovskis says the EU is willing to engage with Britain amid mounting global …
Lue lisää »President Trump said the stockpile would ‘ensure that American businesses and workers are never …
Lue lisää »Democratic Texas State Senator-Elect Taylor Rehmet discusses his notable victory in a traditionally Republican …
Lue lisää »Indian equities are primed to narrow their rare underperformance versus Asian peers after New …
Lue lisää »Israeli restrictions mean only five Palestinians allowed to leave Gaza for treatment via Rafah …
Lue lisää »Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska valmistelevat miehittämättömien ilma-alusten ja niihin liittyvien teknologioiden yhteishankintoja. Yhteistyötä …
Lue lisää »Lavrov: Suomi on menettänyt asemansa lopullisesti Iltalehti
Lue lisää »Lähisuhdeväkivallasta tulee aina ilmoittaa poliisille Nurmijärven UutisetNäytä muut artikkelit aiheesta: Google Uutiset
Lue lisää »Virasto: Kuluttaja voi pahimmillaan pian kokea kärsimystä Prisman ja Citymarketin kassoilla Iltalehti Ruoan hinta | …
Lue lisää »Illinois Governor JB Pritzker said he is reviving a two-year-old proposal to fully fund …
Lue lisää »President Donald Trump unveils “Project Vault” to stockpile $12 billion in critical minerals in …
Lue lisää »A Trump administration policy suspending green cards over concerns of reliance on public benefits …
Lue lisää »Kesällä sähköturvallisuusriskit lisääntyvät, kun sähkölaitteita käytetään pihalla ja veden äärellä. Myös sähkötapaturmia sattuu eniten …
Lue lisää »US President Donald Trump said he anticipated talks with Iran over a new nuclear …
Lue lisää »President Donald Trump denied involvement in a deal negotiated between his family and an …
Lue lisää »One of the few functioning economic engines in Cuba is failing as the US …
Lue lisää »Lawsuit argues US administration misuses claims of ‘public charge’, ‘discriminating’ against residents of 75 …
Lue lisää »New budget includes a $7.6m military spending increase and aims to cut the deficit …
Lue lisää »Spokesperson Stephane Dujarric says the United Nations welcomes the reopening of Gaza’s Rafah border …
Lue lisää »Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jolla ehdotetaan muutoksia taksisääntelyyn. Lausuntoja kerättiin ja …
Lue lisää »Hallitus ehdottaa, että terveydenhuoltolakia muutettaisiin niin, että hoidon tarpeen arvion voisi tehdä teknologia-avusteisesti lääkinnällisellä …
Lue lisää »Kovien pakkasten keskellä auton valmisteluun ja käyttöön kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Erityisesti auton akku …
Lue lisää »Syksyn aika merkitsee monille pidempää keinovalojen ajanjaksoa. Siihen kuuluu olennaisena osana kodin koristelu valoilla …
Lue lisää »Purevat pakkaset ovat koetelleet kotikompostoreita eri puolilla Suomea. Talvikompostointi on yhä melko uutta ja …
Lue lisää »Ukrainan merkittävästä lisärahoituksesta saavutettiin poliittinen sopu torstaina 18. joulukuuta alkaneessa Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Ukrainalle myönnetään …
Lue lisää »Euroopan komissio antoi perjantaina 12. joulukuuta ehdotuksen neuvoston päätökseksi liiallisen alijäämän olemassaolosta ja suosituksiksi …
Lue lisää »Helsingin poliisilaitos tutkii kolmea erillistä raiskausrikosta, joista kaksi ovat muodoltaan törkeitä. Kaikkien tapausten epäillyt …
Lue lisää »Tatuoinnit ovat nykyään yleisempiä kuin koskaan, ja niiden suosio kasvaa edelleen kaikenikäisten keskuudessa. Vaikka …
Lue lisää »Before his new Federal Reserve chief can even begin pushing for interest-rate cuts, President …
Lue lisää »Homeland Security Secretary Kristi Noem said that “every officer” in the field in Minneapolis …
Lue lisää »President Donald Trump formally announced plans to launch a $12 billion critical minerals stockpile, …
Lue lisää »US stocks rebounded on Monday, after stronger-than-expected manufacturing data outweighed lingering questions about the …
Lue lisää »The US will slash tariffs on India to 18% after Prime Minister Narendra Modi …
Lue lisää »Pakistan says it will boycott its T20 World Cup match against India on Feb …
Lue lisää »
Extralehdet Extralehdet