Anna palautetta teiden kunnosta oikeaan osoitteeseen – sometus on turhaa

Tienkäyttäjät antavat teiden kunnossapidosta ympäri vuoden paljon tärkeää palautetta. Väärään osoitteeseen lähetetyllä palautteella voi kuitenkin kestää matkalla pitkään.

Useat eri urakoitsijat voivat vastata esimerkiksi kaupungeissa katuverkoston eri osista ja taajamassa ajoradasta ja pientareesta. Joillakin teillä palaute annetaan suoraan urakoitsijalle, jossakin Väylävirastolle ja jossain kunnan palautepuhelimeen. Sosiaalinen media on hyödytön aurauksen tai kunnossapidon ongelmiin.

– Urakoitsijat eivät pysty seuraamaan somea aktiivisesti eikä palaute löydä sieltä eteenpäin, sanoo YIT:n palvelukeskus PANUn palveluvastaava Pilvi Hyvönen.

Tienkäyttäjän kannattaakin laittaa viesti varsinaisia kunnossapidon palautekanavia pitkin. Oikean kanavan löytämiseen on helppo nyrkkisääntö, joka auttaa useimmiten oikeaan suuntaan.

– Jos ongelmakohta on valtion ylläpitämällä eli numeroidulla tiellä, palaute annetaan Väylävirastolle. Jos tie sijaitsee kaupungin tai kunnan alueella taajamassa, palaute annetaan kunkin kunnan omaa palautekanavaa pitkin, kertoo maanteiden kunnossapidon hankinnan asiantuntija Tuomo Ratia Väylävirastosta.

Väylävirastolle palaute annetaan internetissä Liikenteen Palauteväylään, jonka karttapalvelun ansiosta oikea paikka on helppo raportoida. Ongelmista voi myös soittaa ympäri vuorokauden Tienkäyttäjän linjaan numeroon 0200 2100.

Kaupungin tai kunnan teistä palaute annetaan kunnan kunnossapidolle, joka ohjaa palautteen oikealle urakoitsijalle. Yhteystiedot löytyvät kunnan nettisivuilta. Suurilla kaupungeilla saattaa olla keskitetty palautteen nettipalvelu, jossain kunnissa taas virka-aikoina päivystävä palautepuhelin.

– Nyrkkisäännöstä huolimatta oikea palautekanava voi olla joskus epäselvä. Silloin kannattaa aloittaa Liikenteen Palauteväylästä, jonka kartta osaa useimmissa tapauksissa kertoa, mikä taho ylläpitää tietä, Ratia kertoo.

Vaaraa aiheuttavissa hätätilanteissa kaikkialla oikea kanava on aina hätäkeskus 112, jonne soittamista vaaratilanteessa ei pidä arastella.

Katso myös

Tuulilasin kuluneisuus tulee näkyviin keväällä

Kun aurinko taas paistaa pimeimpien talvikuukausien jälkeen, tuulilasin vauriot korostuvat ja haittaavat näkemistä. Viat tuulilasissa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x