Rikostuomioita saaneen Jari Sillanpään joulukonsertti Turun konserttitalossa on peruttu

Turun kaupunki peruu Jari Sillanpään joulukonsertin Turun konserttitalossa 15.12.2023. Joulukonsertin järjestäjänä on Jari Sillanpään yritys Bridgehead Productions Oy, joka on vuokrannut Turun konserttitalon. Konsertin perumisen syynä on ristiriita kaupungin arvopohjan ja eettisten ohjeiden kanssa. 

Sillanpään aiemmat rikostuomiot ovat nousseet syksyllä uudelleen huomion alle MTV:n Siltsu-dokumenttisarjan myötä.

Turun kaupungin johto on käynyt keskustelua konsertista ja päättänyt, ettei tilaa vuokrata Sillanpään yritykselle, eikä konserttia voi näin ollen kaupungin tiloissa järjestää.

– Turun kaupunki edellyttää, että myös sopimuskumppanit edustavat arvopohjaamme. Turku on Unicefin lapsiystävällinen kunta, eikä Sillanpää ole rikostuomioiden vuoksi sopiva kaupungin sopimuskumppaniksi, sanoo kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen. 

Peruutettu konsertti on osa Sillanpään lähes 20 joulukonsertin konserttisalikiertuetta. Aiemmin myös Hämeenlinnan kaupunki on peruuttanut kiertueeseen kuuluneen Verkatehtaan konsertin.

Katso myös

Turku purkaa käytöstä poistettuja koulu- ja päiväkotirakennuksia

Turun kaupunki investoi vahvasti tulevina vuosina koulujen ja päiväkotien uudisrakennuksiin. Kuluvan talven aikana kaupunki purkaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x