Verotuksen ensi vuoden muutokset vaikuttavat niin henkilöihin kuin yrityksiin. Verokortti voimaan jo tammikuussa, veroilmoitus pitää tarkistaa huhtikuussa. Vuoden 2025 verokortit tulivat kaikille asiakkaille OmaVeroon viime viikolla. Uudet verokortit ovat voimassa heti vuoden alusta eli 1.1.2025 alkaen. Myös verokortille merkitty tuloraja on jatkossa laskettu koko vuodelle eli 12 kuukaudelle.
Esitäytetyt veroilmoitukset pitää ensi keväästä lähtien tarkistaa ja kolmea viikkoa nykyistä aiemmin. Kun tähän asti veroilmoituksen tarkistamisen määräpäivät ovat henkilöasiakkailla olleet toukokuussa, vuonna 2025 määräpäivät ovat jo 15.4, 22.4. ja 29.4. Myös kiinteistöveropäätöksen tarkistamisen määräpäivä aikaistuu, ja se on ensi keväänä 15.4.
– Verokorttien muutos on asiakkaiden toivoma, sillä se helpottaa veroprosentin ja tulorajan seuraamista. Aiemmin verokortit tulivat voimaan helmikuun alussa. – Yritysten, elinkeinotoiminnan tai maa- ja metsätalouden veroilmoitusten ajankohtiin ei ole tulossa muutosta, johtava veroasiantuntija Sami Varonen sanoo.
Kotitalousvähennys laskee
Kotitalousvähennykseen tulee useita muutoksia. Ensi vuonna vähennystä voi tehdä korkeintaan 1 600 euroa henkilöä kohti eli puolisot voivat yhteensä vähentää 3200 euroa vuodessa. Maksimivähennys on sama kaikista töistä – vain öljylämmityksestä luopumiseen saa korotettua vähennystä ensi vuonnakin, ja myös vähennysprosentti on näistä töistä edelleen suurempi kuin muista töistä.
Myös kotitalousvähennyksen vähennysprosentit pienenevät: jos työn ostaa yritykseltä, voi vähentää 35 % työn osuudesta. Jos työn tekemiseen palkkaa työntekijän, kotitalousvähennys on 13 % työntekijälle maksetusta palkasta. Lisäksi palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut saa vähentää. Kotitalousvähennyksen omavastuu nousee 100 eurosta 150 euroon.
Vuonna 2024 vähennyksen enimmäismäärä on ollut remonttitöistä 2 250 euroa ja kotitalous-, hoiva- ja hoitotöistä sekä fysioterapiasta 3 500 euroa.
Arvonlisäveromuutoksia tulee yrityksille
Pienten yritysten arvonlisävelvollisuus muuttuu, kun vähäisen toiminnan raja nousee vuodenvaihteessa. Jatkossa alv-velvollisuus alkaa vasta, kun liikevaihto ylittää 20 000 euroa. Nykyisin velvollisuus alkaa takautuvasti tilikauden alusta lähtien, jos liikevaihto ylittää 15 000 euroa. Samalla käytössä ollut arvonlisäveron alarajahuojennus poistuu.
– Alarajahuojennus on verohelpotus yrityksille, jotka kuuluvat alv-rekisteriin ja joiden liikevaihto on alle 30 000 euroa. Huojennusta voi hakea vielä vuodelta 2024, jos liikevaihto on ollut enintään 30 000 euroa, Sami Varonen kertoo.