Valviran toiminta päättyy, tehtävät siirtyvät uuteen Lupa- ja valvontavirastoon

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Kaikki Valviran tehtävät siirtyvät uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloittaa 1.1.2026. Valviran tehtävien lisäksi Lupa- ja valvontavirastoon siirtyy suurin osa aluehallintovirastojen tehtävistä sekä pääosa ympäristöön liittyvistä ELY-keskusten tehtävistä.

Uudistus on osa valtion aluehallinnon uudistusta. Uuden Lupa- ja valvontaviraston tavoitteena on yhdenmukaistaa ja sujuvoittaa lupa- ja valvontakäytäntöjä valtakunnallisesti.

– Tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontatehtäviä hoidetaan seitsemässä eri virastossa ‒ Valvirassa ja kuudessa itsenäisessä aluehallintovirastossa. Tämä voi aiheuttaa asiakkaille epäselviä tilanteita. Lupa- ja valvontaviraston aloittaminen tuo erinomaisen mahdollisuuden kehittää ja yhtenäistää lupa- ja valvontaprosesseja ja niihin liittyviä ratkaisuja, kertoo Valviran ylijohtaja Markus Henriksson. 

Myös tällä hetkellä Valviran yhteydessä toimivat itsenäiset toimielimet Adoptiolautakunta ja Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen neuvottelukunta Tukija siirtyvät Lupa- ja valvontaviraston yhteyteen.

Uusi Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion virasto. Viraston tehtävät koskevat sosiaali- ja terveysalaa, ympäristöasioita, työsuojelua, pelastustoimea, varautumista, koulutusta, kulttuuria ja varhaiskasvatusta sekä tiettyjen alojen yritystoimintaa. Virastolla on toimipaikka 18 paikkakunnalla.  Päätoimipaikka sijaitsee Tampereella. Eri puolille Suomea sijoittuvaa henkilöstöä on noin 2000.

Lisätietoja Toimitus

Toimitus

Katso myös

Lomakausina alkoholiongelmat näkyvät ja korostuvat

Kesälomilla monia mietityttää oma tai läheisen alkoholinkäyttö. Lomalla alkoholijuomia kuluu helposti enemmän kuin muulloin ja …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit