torstai , marraskuu 21 2019
Uutisotsikot
Koti / Ajankohtaista / Suomalaiset lapset saavat Pohjoismaiden korkeinta viikkorahaa

Suomalaiset lapset saavat Pohjoismaiden korkeinta viikkorahaa

Suomalaislapset saavat viikkorahaa keskimäärin 6,35 euroa viikossa. Keskimääräinen kuukausiraha 8-14-vuotiailla lapsilla on 27,6 euroa. Seuraavaksi tulee Norja reilun kolmen euron erolla. Matalin kuukausiraha on Ruotsissa, jossa lapset saavat keskimäärin vajaat 22 euroa kuukaudessa.

Eroa ei kavenna myöskään ostovoimakorjaus. Ostovoimakorjattuna suomalaiset lapset ovat edelleen ykkösenä, mutta heikoimmaksi putoaa Tanska.

”Suomessa ansiotaso on keskimäärin muita Pohjoismaita matalampi. Siksi on yllättävää, että Suomi löytyy tämän tilaston kärjestä. Asiaa selittää osittain se, että suomalaiset lapset alkavat saada keskimäärin viikkorahaa vasta lähes 10-vuotiaana, kun muissa Pohjoismaissa viikkorahaa aletaan maksaa aiemmin. Vanhemmille lapsille maksettavat kuukausirahat taas ovat keskimäärin suurempia kaikissa maissa”, Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist sanoo.

Suomessa käteinen on yleisin tapa maksaa rahaa lapselle. Erilaiset digitaaliset maksuratkaisut ovat yleisimmin käytössä muissa Pohjoismaissa.

Suomessa opetetaan tekemään työtä, Ruotsissa säästämään

Pohjoismaisten vanhempien syyt kuukausirahojen maksamiseen vaihtelevat jonkin verran. Ääripäissä ovat Suomi ja Ruotsi, joista suomalaiset korostavat työn teon opettamista ja ruotsalaiset säästämisen merkitystä. Suomalaisista vanhemmista 58 prosenttia haluaa opettaa viikkorahan avulla lapsensa tekemään työtä rahan eteen. Ruotsalaisvanhemmista näin ajattelee vain neljännes.

Osuudet kääntyvät lähes päinvastaiseksi, kun vanhemmat arvioivat viikkorahojen merkitystä säästämisen opettelussa.

”Erot Suomen ja Ruotsin välillä ovat niin suuret, että se kertoo selvästä kulttuurierosta. Suomalaisille työnteon merkitys iskostetaan jo lapsena, mutta sen rinnalle toivoisi myös säästämisen ja sijoittamisen harjoittelemista”, Appelqvist sanoo.

Viikko- tai kuukausiraha on vastikkeetonta 13 prosentilla pohjoismaalaisista. Myös tässä asiassa Suomi ja Ruotsi ovat vastakohtia, sillä peräti reilu viidennes ruotsalaisvanhemmista sanoo, että ei edellytä mitään töitä rahan vastikkeeksi. Suomessa tämä osuus on 7 prosenttia. Ruotsalaisten lasten vastikkeet liittyvät myös muita Pohjoismaita enemmän läksyjen tekoon kuin kotitöihin.

Kysely toteutettiin web-kyselynä kuluttajapaneelissa tammi-helmikuussa, johon vastasi 3519 pohjoismaalaista vanhempaa, jolla on 8-14-vuotias lapsi.

Katso myös

Poliisiin kohdistunut väkivalta on kasvanut ja raaistunut

Poliisiin kohdistunut väkivalta on tilastojen mukaan kaksinkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa. Samanaikaisesti väkivalta on monimuotoistunut ja raaistunut. …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *