Sähköautojen kysyntä heikentynyt

Tammi-heinäkuussa on rekisteröity yhteensä 53 274 henkilöautoa, joka on 8,7 prosenttia viime vuotta enemmän. Alkuvuoden rekisteröinnit ovat noin 16 prosenttia pitkän aikavälin tammi-heinäkuun keskiarvoa alemmat.

Ensirekisteröintien kasvu edellisen vuoden lukemiin verrattuna johtuu komponenttipulan aiheuttaman korkeaksi kasvaneen tilauskannan purkautumisesta. Viime vuonna rekisteröintien määrä jäi poikkeuksellisen matalaan noin 82 000 henkilöauton tasoon, kun 2010-luvulla uusia autoja rekisteröitiin vuosittain keskimäärin 114 000. Tänä vuonna rekisteröintien määrän arvioidaan jäävän noin 85 000 henkilöautoon. Vaikka korkea tilauskanta kannattelee vielä lähikuukausina rekisteröintejä, uusia tilauksia on tänä vuonna tehty noin puolet tavanomaista vähemmän.

Henkilöautokannan sähköistymisessä hidastumisen merkkejä

Heinäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 26,6 prosenttia oli täyssähköautoja. Osuus jää selvästi alkuvuoden korkeista lukemista – tammi-kesäkuun rekisteröinneistä noin kolmannes oli täyssähköautoja. Täyssähköautojen osuuden ennakoidaan loppuvuoden aikana jäävän alkuvuotta pienemmäksi, sillä alkuvuonna niiden osuutta kasvattivat vuosina 2021–2022 tilatut sähköautot, joiden toimitusajat ovat olleet komponenttipulan takia poikkeuksellisen pitkiä.

– Sähköautojen kysyntä kasvoi viime vuoden keväällä ja kesällä ennätyslukemiin, kun bensiinin ja dieselin hinta kohosi poikkeuksellisen korkeaksi. Sähkön raju hinnannousu leikkasi sähköautojen kysyntää viime vuoden elokuun jälkeen. Vaikka sähkön hinta on laskenut selvästi viime vuoden ennätyslukemista, sähköautojen kysyntä ei ole vielä palautunut aiemmalle kasvu-uralle. Uusien autojen kysyntä on vähentynyt talouden taantuman ja Euroopan Keskuspankin korkopolitiikan vuoksi, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Ladattavien hybridien osuus henkilöautojen rekisteröinneistä kasvoi heinäkuussa 25,5 prosenttiin. Ladattavien autojen osuus oli näin ollen heinäkuussakin alkuvuoden tapaan hieman yli puolet rekisteröinneistä, vaikka täyssähköautojen osuus rekisteröinneistä pienenikin. Ladattavien hybridien osuus rekisteröinneistä on alkuvuoden aikana ollut noin 20 prosenttia.

– Täyssähköisten henkilöautojen hankintatuen päättyminen viime vuoden vaihteessa osui uusien autojen kysyntäkehityksen kannalta huonoon ajankohtaan, sillä taantuma ja korkojen nousu ovat vähentäneet uusien autojen kauppaa tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Henkilöautojen hankintatuen jatkamiselle ja hankintakannusteiden uudistamiselle on uudella hallituskaudella suuri tarve, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.

Heinäkuussa rekisteröidyistä pakettiautoista 14,8 prosenttia oli sähköpakettiautoja. Alkuvuoden aikana sähköpakettiautojen osuus rekisteröinneistä on ollut keskimäärin 15 prosenttia, kun osuus jäi vielä viime vuonna noin 6 prosenttiin. Myös kuorma-autokannassa sähköautojen rekisteröintimäärät ovat kasvusuunnassa, vaikka määrät ovat vielä pieniä. Viime vuoden alussa käynnistyneet sähkö- ja kaasukäyttöisten kuorma- ja pakettiautojen hankintatuet ovat nopeuttaneet tavara-autojen käyttövoimamurrosta. Kesäkuun loppuun mennessä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille oli jätetty hankintatukihakemuksia yhteensä noin 540 sähköpakettiautosta ja noin 50 sähkökuorma-autosta. Hakemusten määrät ovat huomattavan suuria, sillä autokannassa on tällä hetkellä vasta noin 2 500 sähköpakettiautoa ja hieman alle 50 sähkökuorma-autoa.

Katso myös

Hyytyikö auto pakkasessa – Usein syynä on akku

Auton käynnistymisongelmat pakkasella johtuvat useimmiten ainoastaan akun puutteellisesta kunnossapidosta. Akun elvyttäminen käy helpoiten akkulaturilla, jonka …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x