Sosialistipuolueet ovat kansakunnan tuho

Sosialismin ideologia korostaa, että taloudellisen vallan tulisi kuulua suurelle joukolle, eikä vain harvalukuiselle eliitille. Hyvältä ja kauniilta kuulostavat valheet johtavat todellisuudessa siihen, että kukaan ei saa omistaa mitään merkittävää ja kaikkien on elettävä köyhyydessä ja kurjuudessa, lukuunottamatta puolueiden eliittiä ja heidän lakeijoitaan.

Sosialismin juuret ulottuvat aikakauteen, jolloin Karl Marx ja Friedrich Engels alkoivat kehittää teorioita, jotka lupasivat parempaa tulevaisuutta. Sosialismi on saanut monia ilmenemismuotoja ja ajan myötä ideologia on muuttunut ja sopeutunut erilaisiin kulttuureihin, mutta sen perustavoitteet ovat samanlaisia edelleen, kansa on alistettava sosialistisen eliitin palvelijoiksi.

Sosialistisista hallinnoista on ainoastaan huonoja esimerkkejä. Neuvostoliitto, Kiina ja Kuuba ovat tunnetuimpia siitä mitä tapahtuu, kun typerät ideologiat saavat vallan. Lokakuun vallankumous ja Kiinan kulttuurivallankumous ovat esimerkkejä siitä, kuinka sosialismi johti massiivisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin, kaaokseen ja inhimilliseen kärsimykseen.

Poliitikkojen valehtelu ei tuo hyvinvointia

Sosialistiset valtiot ovat kärsineet taloudellisista ongelmista, tasa-arvon ja omistusoikeuden puuttumisesta ja kansan hallinta on ollut raskasta ja mielivaltaista. Valtionhallinnon kontrollointi on aiheuttanut pelkkää vahinkoa kansalaisille.

Yksi sosialismin suurimmista ongelmista on talouskasvun tukahduttaminen. Kun valtio ottaa ohjat käsiinsä, tuhotaan menestyneiden yritysten innovatiivisuus ja kilpailu. Varmin keino tuhota kannattava yritystoiminta on antaa päätösvalta viranomaisille. Tämä johtaa siihen, että talous ei kasva ja kansalaisten elintaso putoaa.

Sosialistipolitiikkojen aikana nähdään myös työttömyyden nousua ja alhaista tuottavuutta. Kun valtion omistamat yritykset hallitsevat, niin työntekijät eivät koe työpanoksensa olevan arvokasta. Tasainen palkka, usein turhasta työstä, ja mahdottomuus edetä urallaan johtaa passiivisuuteen ja alhaiseen motivaatioon. Kaikki tekevät töitä “vain koska on pakko”, mikään ei toimi, kukaan ei kehity, yksikään yritys ei tuota mitään arvoa ja kansa köyhtyy..

Sosialismi luo epätasa-arvoa

Vaikka sosialismin perusajatuksena on tasa-arvo, käytännön toteutus on aina täysin päinvastaista. Sosialististen valtioiden johtajat ovat keskittyneet valtaansa ja etuoikeuksiinsa, mikä johtaa erilliseen eliittikansalaisiin. Vain julkisen sektorin hallinnossa menestytään hyvin taloudellisesti, mutta kansa on lähes orjuudessa palvelemassa poliitikkoja ja heidän rälssejään.

Luokkaerot jäävät pysyviksi sosialistisissa yhteiskunnissa, vaikka ideologian pitäisi pyrkiä niiden poistamiseen. Sosialistisissa maissa sosiaalinen asema on rajattu. Kaikki mahdollisuudet ja resurssit keskitetään valtiolle ja sen eliitille, joten muiden on mahdotonta nousta yhteiskunnallisesti. Uralla voi edetä vain vallassa olevia poliitikkoja mielistelemällä ja osallistumalla korruptio- ja hallintojärjestelmiin.

Sosialistit elävät harhoissaan

Sosialistipuolueiden kannattajat väittävät, että kaikki ihmiset ansaitsevat tasapuolisen pääsyn peruspalveluihin, kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Kilpailu ja markkinatalous tuovat innovaatioita ja vaurautta, mikä on ainoa keino mahdollistaa peruspalvelut kaikille.

Sosialistit ovat harhaisia ja kuvittelevat rahan tippuvan taivaasta, vaikka ainoa keino ylläpitää hyvinvointia on yrityksien kannattava toiminta. Hyvinvointi on saatavilla ainoastaan markkinavoimien kautta, jolloin kaikki ihmiset voivat elää elämäänsä mukavasti ja tasa-arvoisesti.

Tulevaisuudessa on tärkeää, että kansalaiset ja päättäjät osallistuvat aktiivisesti ja rehellisesti keskusteluun ja etsivät ratkaisuja, jotka tukevat yhteiskunnan kehitystä ja hyvinvointia. Poliitikkojen valehtelua ei ole syytä sietää enää, siihen on tultava loppu. Useimmat poliitikot toistavat jatkuvasti valheitaan, jotta pääsevät hillotolppien ääreen oleskelemaan ja loisimaan muiden siivellä eli kansalaisten verovaroilla.

Sosialistit ja heidän ideologia on kansalaisten tuho. Tärkeintä on hävittää sosialistien valheellisten aatteiden lietsominen Suomesta. Sosiaalidemokraattiset mallit ovat aiheuttaneet vain velkaa, taantumusta, sekä köyhyyttä ja epätoivoa. Sosiaalidemokraattiset toimet rajoittavat myös kansalaisten taloudellista vapautta, heikentävät omistus- ja ihmisoikeuksia sekä alistavat kansan mielivaltaiselle hallinnolle ja byrokratialle.

Lisätietoja Antti Korhonen

Antti Korhonen

Katso myös

Järjestöavustukset ovat leikkauksia kansalaisilta

Suomessa jaetaan vuosittain satoja miljoonia euroja veronmaksajien rahaa yhdistyksille eli järjestöille. Avustus on tulonsiirto, joka …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted