Naisille avataan uusi vankila Hämeenlinnaan

Hämeenlinnan uusi suljettu naisvankila on valmistunut. Kyseessä on ensimmäinen uuden vankilakonseptin mukaisesti toteutettava kohde. Tavoitteena on, että vapautuessaan vangeilla on paremmat edellytykset rikoksettomaan elämään.

Vankilakonsepti on Rikosseuraamuslaitoksen strategisiin tavoitteisiin perustuva uusi toiminta- ja toimitilamalli. Sen ytimessä on vaikuttavuus ja ajatus Rikosseuraamuslaitoksen toiminnasta rikoksettoman elämän oppimisympäristönä.

– Hämeenlinnassa kaikki toiminta ja kuntoutus tähtää siihen, että rangaistuksen suorittamisen jälkeen henkilöt pystyisivät integroitumaan yhteiskuntaan, kokevat osallisuutta yhteiskunnassa ja sitä kautta kykenevät elämään rikoksetonta elämää, kertoo Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen johtaja Pauli Nieminen Rikosseuraamuslaitoksesta.

Edistyksellinen vankilaympäristö

Vankilakonsepti on kehitetty yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen ja hankkeen rakennuttajana toimineen Senaatti-kiinteistöjen asiantuntijaverkoston kanssa. Työhön ovat osallistuneet myös vankilan henkilöstö ja vangit. Suunnittelussa on hyödynnetty tutkimustietoa ja kokemuksia Pohjoismaista ja Keski-Euroopasta.

– Uusi vankila on iso askel oikeaan suuntaan naisvankien aseman ja turvallisuuden parantamiseksi. Hämeenlinnassa toiminnot ovat aiempaa sopivampia naisvankien erityistarpeisiin. Tavoitteenamme on, että yhteiskunnan palveluketjua hyödynnetään vankeusaikana, minkä olisi tarkoitus jatkua myös vankeusajan jälkeen. Tiiviimmällä yhteistyöllä kuntoutuksen tehokkuus ja vaikuttavuus paranevat, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Arto Kujala.

Vankeusaika mahdollistaa myös digitaalisen yhteiskunnan kehityksessä mukana pysymisen. Selleissä on sellipäätteet sähköisten palvelujen käyttöä varten. Sellipäätteiden kehittämistä toteutetaan parhaillaan Älykäs vankila -hankkeessa. Sähköisten palveluiden kautta vangeille saadaan merkittävä määrä uusia kuntoutus- ja koulutuspalveluja.

Uusi rakennus vanhan vankilan tontille

Noin 34 miljoonan euron uudisrakennushankkeen on toteuttanut valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt yhteistyössä SRV:n kanssa.

– On ollut hienoa olla toteuttamassa näin ainutlaatuista hanketta, jossa uudenlaisella suunnittelulla ja tilaratkaisuilla pystytään parantamaan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta, sanoo projektijohtaja, Senaatin rakennuttajapäällikkö Tarja Hietamäki.

Senaatti on panostanut myös rakennuksen mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen.

– Hiilineutraalisuustavoitteet on otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Erityisen ratkaisevaa hiilijalanjäljen pienentämisessä on ollut maalämmön ja aurinkoenergian hyödyntäminen vankilan energiaratkaisuissa, toteaa Hietamäki.

Vankila rakennettiin vanhan, nykyisin tyhjillään olevan vankilarakennuksen läheisyyteen samalle tontille. Hämeenlinnan vankilassa on myös kattavat ulkoilualueet, joissa on muun muassa luontopolku ja hyvät mahdollisuudet ulkoiluun, liikuntaan ja esimerkiksi kaupunkiviljelyyn.

– Vankila on rakennettu yhteistyössä hankkeen suunnitteluryhmän, Senaatin ja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa, jotta se vastaisi parhaalla mahdollisella tavalla uudistuvan vankilakonseptin tarpeita. Hanke on ollut poikkeuksellinen mittavan turvallisuustekniikan ja uusiutuvien energiaratkaisujen vuoksi. Työmaalla on toiminut yli 170 rakentajaa, ja urakoitsijoiden joukossa on ollut runsaasti myös paikallisia toimijoita Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueelta, SRV:n työmaapäällikkö Pasi Haakana kertoo.

Vangit siirtyvät uuteen vankilaan sunnuntaina 1.11.2020 ja vankila aloittaa toimintansa maanantaina 2.11.2020 viidellä osastolla.

Katso myös

Vuonna 2026 vastuu toimivista palovaroittimista on taloyhtiöillä

Pelastuslain uudistus tuo muutoksen, joka koskettaa myös vanhoja rakennuksia. Aiemmin palovaroittimet ovat olleet taloyhtiön vastuulla …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x