Uutisotsikot

Riskiryhmien influenssarokotukset ovat alkaneet

Influenssa on vakava tauti, joka voi aiheuttaa vaarallisia jälkitauteja, kuten keuhkokuumetta. Paras suoja influenssaa vastaan on influenssarokote. Rokotteen ottaminen on erityisen tärkeää koronapandemian aikana.

Influenssa on influenssavirusten aiheuttama äkillinen ylempien hengitysteiden tulehdus. Influenssaepidemioita esiintyy joka talvi. On arvioitu, että valtaosa tartunnan saaneista on oireettomia. Tartunnan saaneiden ja sairastuneiden määrät vaihtelevat. Vuosittain Euroopassa sairastuu 4–50 miljoonaa ihmistä influenssaan ja sen johdosta kuolee ennenaikaisesti noin 15 000–70 000 ihmistä.

Sairastumisen todennäköisyyteen ja vakavuuteen vaikuttavat virustyyppi ja  tartunnan saaneen ihmisen terveydentila sekä hänen kykynsä muodostaa suojaa aiempien viruskohtaamisten ja rokotusten pohjalta.

– Samanaikaisesti sairastettu influenssa ja korona ovat huono yhdistelmä kenelle tahansa, mutta aivan erityisesti riskiryhmille. Sen vuoksi influenssarokotteen ottaminen on tänä vuonna erityisen tärkeää. Rokote ehkäisee influenssan leviämistä ja suojaa omaa ja lähipiirin terveyttä, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Riskiryhmät saavat rokotteen maksutta

Rokote annetaan maksutta niille, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai influenssarokotuksesta on merkittävää hyötyä. Maksuttoman rokotteen saavat:

  • 65 vuotta täyttäneet
  • 6 kuukauden – 6 vuoden ikäiset lapset
  • raskaana olevat naiset
  • sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
  • vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri
  • varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset
  • sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö.

Lisäksi rokotetta tarjotaan henkilöille, jotka asuvat tai oleskelevat pitkäaikaisesti laitosmaisissa olosuhteissa, kuten vastaanottokeskuksissa ja vankeinhoitolaitoksissa.

Rokotukset alkavat marraskuussa

Osa kunnista on jo aloittanut riskiryhmien influenssarokotukset, mutta suurin osa aloittaa rokottamisen marraskuun alkupuolella. Maksuttomaan rokotukseen oikeutetut voivat käydä ottamassa rokotteen omassa terveyskeskuksessaan tai neuvolassaan. Terveyskeskukset tiedottavat alueellaan rokotusajoista ja -paikoista.

– Aiempien vuosien tapaisia suuria joukkorokotuksia ei voida toteuttaa koronapandemian takia, mutta esimerkiksi ajanvaraukseen perustuvat rokotustilaisuudet ovat mahdollisia.  Kuntien rokotusvastaavat suunnittelevat rokotusjärjestelyt niin, että rokottaminen voidaan toteuttaa turvallisesti ja hygieniatoimet huomioiden, Hanna Nohynek sanoo.

Riskiryhmiin tai lähipiiriin kuulumattomat voivat ostaa rokotteen apteekista lääkärin reseptillä ja käydä pistättämässä sen terveysasemalla. Rokotteen voi hakea myös yksityiseltä lääkäriasemalta. Osa työnantajista tarjoaa rokotuksen työntekijöilleen työterveyshuollon kautta.

Influenssakausi ei ole vielä alkanut. THL:n Tartuntatautirekisteriin ei ole heinäkuun jälkeen ilmoitettu yhtään laboratoriovarmistettua influenssatartuntaa. Tänä vuonna influenssa-aktiivisuus on ollut sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla vähäisempää kuin aiempina vuosina.

Katso myös

Rokotusvauhti riippuu saatavista rokotemääristä

Suomeen on saapunut Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokotteita kaksi erää, yhteensä noin 50 000 kappaletta. Ensimmäinen 10 000 …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x