Rakentaminen palaa normaalille tasolle

Muun Suomen tapaan rakentaminen on lähtenyt laskuun myös Varsinais-Suomessa. Rakennettavien kohteiden määrä on laskemaan päin kaikilla muilla osa-alueilla paitsi teollisuus- ja varastorakentamisessa. Kasvukeskuksena Turun seudun asuntotuotanto tulee säilymään vilkasta kysyntää vastaavalla tasolla. 

– Rakentamisen huippuvuodet nähtiin aikana, jolloin muukin talouskasvu oli nopeaa. Tällöin käytiin poikkeuksellisen korkealla, kun patoutunutta kysyntää purettiin. Rakentaminen lähti ensimmäisenä toimialana kasvuun. Nyt se palaa takaisin normaalille tasolle, sanoo Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo.

Rakennusmarkkinoiden koko on Varsinais-Suomessa reilut 3 miljardia. Se on noin 9 prosenttia koko maan markkinoista. Kuluvan vuoden toisella vuosineljänneksellä alueella aloitettiin 3,3 miljoonan kuutiometrin verran erilaisia talonrakennustöitä. Määrä on laskenut 13 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Tuloaan tekevä laskusuuntaus näkyy selvimmin rakennuslupien määrässä, niitä myönnettiin 28 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Silti taso on edelleen melko korkea.

– Osa rakennusluvissa havaittavasta laskusta selittyy suhdannetilanteen normalisoitumisella, mutta varsin todennäköistä on, että Turun rakennuslupaviranomaisten hitaalla toiminnalla on erittäin suuri osuus tässä asiassa, toteaa Talonrakennusteollisuus ry:n Turun aluepäällikkö Markku Leppälehto.

Kaiken kaikkiaan alueellisen rakentamisen volyymit noudattelevat suurimmalta osin koko muun Suomen linjaa. Ainoastaan julkisen rakentamisen kohdalla on eroa. Muualla Suomessa se jatkaa kasvuaan, mutta Varsinais-Suomessa ei ole käynnistymässä suuria julkisen rakentamisen hankkeita. Teollisuus- ja varastorakentaminen on sen sijaan nousussa, joskaan se ei ole vielä kovin korkealla tasolla.

Vielä vuonna 2018 rakentamisen poikkeuksellisen kiivas tahti näkyi selvästi alan työllisyydessä työpaikkojen kasvavana määränä. Ala työllisti Varsinais-Suomessa keskimäärin 19 000 henkilöä. Kasvu on pysähtynyt, mutta työllisyys on edelleen pysytellyt vuodentakaisella tasolla.

Ammattitaitoisille rakennusalan työntekijöille ja erityisesti toimihenkilöille on edelleenkin tarvetta. Tähän mennessä laskusuuntaus on ainoastaan helpottanut alan pahinta työvoimapulaa. Turkuun kasvukeskuksena tarvitaan myös jatkossa asuntotuotantoa ja niin ikään korjausrakentaminen tulee työllistämään merkittävästi tulevaisuudessa. Rakennuttajille, suunnittelijoille ja urakoitsijoille suunnatun kyselyn mukaan kaikki osapuolet ennakoivat nimenomaan korjausrakentamiselle valoisaa tulevaisuutta.

Katso myös

Verenpaine kannattaa mitata myös seisoma-asennossa

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöistä. On arvioitu, että kohonnut verenpaine aiheuttaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x