Kela ei maksa kansaneläkkeitä ulkomailla asuville

Kela on 1.2.2025 lopettanut kansaneläkkeiden maksamisen muihin EU-asetuksia soveltaviin maihin kuin Suomeen. Kela on lähettänyt asiasta päätöksen niille näissä maissa asuville asiakkaille, jotka saavat vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkettä kansaneläkkeenä. Päätöksessä kerrotaan, että kansaneläkettä ei enää makseta 1.2.2025 alkaen.

Jos asiakas on saanut Suomesta ainoastaan kansaneläkettä ja eläkkeen maksu on lopetettu, Suomi ei enää vastaa toisessa EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa asuvan asiakkaan eikä hänen kyseisessä maassa asuvan perheenjäsenensä sairaanhoidon kustannuksista.

Suomesta myönnetty hoito-oikeustodistus S1 tai E121 perutaan. Asiakas ei myöskään voi enää käyttää Suomen myöntämää eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Hoito-oikeus päättyy myös niillä asiakkailla, joiden sairaanhoidon kustannuksista Suomi on vastannut puolison saaman kansaneläkkeen perusteella.

Jos asiakas tai hänen perheenjäsenensä saa Suomesta työeläkettä, Suomi vastaa jatkossakin sairaanhoidon kustannuksista asuinmaassa.

Aiemmin ulkomailla asuneen kansaneläkkeen määrä voi muuttua

Jos Suomessa asuva asiakas on aiemmin asunut tai työskennellyt toisessa EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa, hänen kansaneläkettään pidetään jatkossa EU-lainsäädännön mukaisena vähimmäiseläkkeenä. Tämän myötä eläkkeen laskentatapa muuttuu. Eläkkeen määrä lasketaan uudestaan vähimmäiseläkkeenä siinä vaiheessa, kun kansaneläke tarkistetaan seuraavan kerran. Kansaneläkkeen määrä voi tapauksesta riippuen pysyä ennallaan, suurentua tai pienentyä. Jos kansaneläkkeen määrä muuttuu uudelleenlaskennan takia, sillä voi olla vaikutusta esimerkiksi eläkkeensaajan asumistuen ja takuueläkkeen määrään.

On arvioitu, että kansaneläkkeen uudelleenlaskenta vähimmäiseläkkeenä koskee enimmillään noin 32 000:ta Suomessa asuvaa kansaneläkkeen saajaa, jotka ovat aiemmin työskennelleet tai asuneet EU- ja Eta-maissa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa.

Tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana voi edelleen saada kansaneläkettä. Työeläkelaitokset jatkavat työeläkkeiden maksua ulkomaille kuten ennenkin.

Katso myös

Suomalaisten toimeentulovaikeudet lisääntyneet

Suomalaisista 9 % kuului vuonna 2024 kotitalouksiin, joilla oli vaikeuksia tai suuria vaikeuksia saada tulot …

0 0 äänet
Article Rating
Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit