Kansanedustajaan liittyvän syrjintätutkinnan esitutkinta on valmistunut

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa tutkittiin kansanedustaja Juha Mäenpään pääsyn estämistä Provinssi-festivaalille 1.7.2023. Tapauksen esitutkinta on valmistunut ja siirretty syyteharkintaan.

Tapaus liittyy tilanteeseen, jossa festivaalin järjestäjät estivät Juha Mäenpään pääsyn tapahtumaan, vaikka hänet oli kutsuttu VIP-vieraaksi. Järjestäjät perustelivat päätöstä sillä, että Mäenpään lehdessä julkaisemat mielipiteet olivat heidän mukaansa ristiriidassa tapahtuman arvojen kanssa.

Esitutkinta on suoritettu rikosnimikkeellä syrjintä, ja asianomistajana asiassa on ollut Juha Mäenpää. Epäiltyinä on neljä tapahtuman vastuuhenkilöä.

– Tapauksen esitutkinta on ollut perusteellinen ja esitutkintaan on hankittu myös yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto. Poliisi on kuullut kaikkia osapuolia ja esitutkinta on nyt saatu valmiiksi. Asia on siirretty syyteharkintaan, jossa syyttäjä ratkaisee, onko asiassa todennäköisiä syitä syytteen tueksi, kertoo tutkinnanjohtaja Harri Teivaanmäki.

Lisätietoja Petri Saarinen

Petri Saarinen

Katso myös

Kansainvälisessä alkoholin nettikaupassa veroja maksamatta Suomelle jopa 40 miljoonaa?

Tulli epäilee, että saksalainen yritys on myynyt alkoholia Saksasta Suomeen ja jättänyt hoitamatta verovelvollisuudet Suomen …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit