perjantai , helmikuu 28 2020
Uutisotsikot

Japani nousemassa suomalaisten suosikkikohteeksi

Japaniin matkustavien suomalaisten määrä on huikeassa kasvussa ja sinne mennään nyt myös rantalomalle. Yli 3000 saarta käsittävä maa tarjoaa turistille historiallisia kohteita, eksotiikkaa, ostoksia, herkullista ruokaa ja unohtumattomia elämyksiä. Euron vahvistuminen jeniin nähden on tehnyt Japanista myös edullisen matkakohteen. Suomalaiset matkustavat ahkerasti kaukomaille ja Japanin suosio on kasvanut vuosi vuodelta.

– Japani kiehtoo eksoottisuudellaan. Iloksemme perheet ovat nyt löytäneet Japanin ja sen monet mahdollisuudet. Lasten kanssa voi esimerkiksi viettää leppoisan rantaloman Okinawassa tai poiketa Tokion lähellä sijaitsevaan Disneyworldiin, matkatoimiston maajohtaja Marjo Riederer kertoo. – Japaniin on tällä hetkellä paremmat lentoyhteydet kuin koskaan ennen. Maa on turvallinen ja hintataso on nyt meille hyvin edullinen. Lentoja saa kattavasti ja kohtuuhinnalla. Näistä syistä johtuen yhä useampi on halunnut Japaniin juuri nyt.

Eniten kysymyksiä herättää kieli, osaavatko paikalliset englantia, ja miten japanin kanssa pärjätään. Suomalaisia ja japanilaisia yhdistää moni asia, kulttuurissa on samankaltaisuuksia ja japanilaisen luonteen pidättyväisyys muistuttaa omaamme. Paikallinen kylpyläkulttuuri sopii paljon saunoville suomalaisille. Siksikin suomalaiset viihtyvät hyvin Japanissa, eikä kielimuuri estä maahan tutustumista.

Marjo Riederer

Yöpyminen ryokanissa tai minshukussa, perinteisessä majatalossa futonilla nukkuen on elämys joka ei unohdu. Ryokaneissa on usein lähdevesikylpylä, jossa voi rentoutua kuumissa vesissä, ja hintaan kuuluu hyvä illallinen. – Näitä paikkoja on vaikea itse löytää. Japanilaiset arvostavat hiljaisuutta, tilaa ja kauneutta. Moni suomalainen tunnistaa itsessään samaa”, Marjo Riederer summaa.

Katso myös

Puheluiden tallentamisesta on ilmoitettava asiakkaille ennen nauhoittamista

Apulaistietosuojavaltuutettu on määrännyt rekisterinpitäjänä toimivan yrityksen muuttamaan informointia ja tarkastusoikeuden toteuttamista koskevia toimintatapoja. Yritys ei …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *