Pitäisikö lihavien hoitoja rajoittaa?

Lihavuus on kasvava ongelma yhteiskunnassamme, ja sen terveysvaikutukset ovat kiistattomia. Lihavuus lisää merkittävästi riskiä sairastua vakaviin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä tyypin 2 diabetekseen. Nämä sairaudet ovat usein seurausta pitkään jatkuneesta epäterveellisestä elämäntavasta, johon kuuluu liiallinen energiansaanti ja vähäinen liikunta. Kyseessä on siis suurelta osin itseaiheutettu terveysongelma.

Pitääkö yhteiskunnan resursseja käyttää niiden ihmisten hoitamiseen, jotka ovat itse laiminlyöneet terveytensä? Lihavien ihmisten pääsyä hoitoihin voitaisiin rajoittaa siten, että hoitoa annetaan vain niille, jotka ovat sitoutuneet laihduttamaan ja saavuttamaan terveelliset mitat. Tämä kannustaisi ihmisiä ottamaan vastuun omasta terveydestään ja tekemään tarvittavia muutoksia elämäntavoissaan.

On selvää, että lihavuuden hoitaminen ja siihen liittyvien sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen, hoito aiheuttavat valtavia kustannuksia terveydenhuoltojärjestelmälle. Rajoittamalla hoitoja niille, jotka eivät osoita halua parantaa omaa terveydentilaansa, voitaisiin vapauttaa resursseja niille potilaille, joilla on hoidon tarve ilman, että he ovat itse aiheuttaneet sairautensa.

On kuitenkin huomattava, että rajoitukset eivät tarkoittaisi hoidon täydellistä epäämistä. Sen sijaan, että lihavat potilaat suljettaisiin kokonaan hoitojen ulkopuolelle, heille tulisi tarjota tukea ja neuvontaa painonhallinnassa. Mikäli potilas osoittaa aitoa halua ja kykyä laihduttaa, hänelle voidaan tarjota hoitoa tarvittavien terveysongelmien, kuten sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen, ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi.

Rajoitusten tarkoituksena ei ole syrjiä tai rangaista lihavia ihmisiä, vaan kannustaa heitä omaksumaan terveellisemmät elämäntavat ja ottamaan vastuuta omasta terveydestään. Tällä tavoin voitaisiin parantaa sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan hyvinvointia, samalla kun terveydenhuollon resurssit käytettäisiin mahdollisimman tehokkaasti.

Tämä lähestymistapa voisi myös toimia herätyksenä monille, jotka eivät ole vielä ryhtyneet toimenpiteisiin terveyden parantamiseksi. Kun tiedossa on, että hoitojen saaminen edellyttää terveellisten elintapojen omaksumista, yhä useampi voisi motivoitua tekemään tarvittavat muutokset elämässään ennen vakavien sairauksien puhkeamista.

On aika tarkastella kriittisesti sitä, kuinka käytämme terveydenhuollon resursseja. Lihavuuden aiheuttamat sairaudet ovat ennaltaehkäistävissä, ja hoitojen rajoittaminen niiden osalta, jotka eivät ole valmiita tekemään tarvittavia muutoksia, voisi olla askel oikeaan suuntaan.