Kiinteistöjen energiankulutuksesta valaistuksen osuus on lämmityksen jälkeen suurin kulutuksen aiheuttaja. Kunnissa valaistuksen osuus sähkönkulutuksesta on noin kolmannes. Valaistuksen parantaminen on yksinkertainen ja kustannustehokas energiansäästötoimenpide kiinteistöjen omistajille ja taloyhtiöille.
Valaistuksen parantaminen on vaivaton toimenpide verrattuna moneen muuhun energiatehokkuutta parantavaan korjaushankkeeseen. Samalla valaistuksen laatu paranee.
Valaistuksen parantamisesta seuraa monta hyötyä. Uudistettu valaistus vaatii vähemmän huoltoa, valaistuksen laatu, turvallisuus ja käyttömukavuus paranevat ja energiankulutus, sekä siten myös päästöt vähenevät. Erityisesti vanhojen halogeenien vaihtaminen ledeiksi tuottaa säästöä sähkölaskuun. Kun 50 wattisen halogeenin vaihtaa tyypilliseen noin 6 wattiseen lediin, energiankulutus pienenee 80 prosenttia.
Jos kiinteistöstä löytyy jo ledit, seuraavaksi huomio kannattaa kiinnittää valaistuksen ohjaukseen. Ohjatulla valaistuksella parannetaan nimenomaan turvallisuutta ja saavutetaan säästöjä, kun valot ovat päällä tarpeen mukaan. Jos valoja halutaan himmentää, kannattaa hankintavaiheessa varmistua siitä, että käytetty himmennin on yhteensopiva valaisimen tai ledilampun kanssa. Myös yhteensopivuusongelmia halogeenivalaisimissa käytettyjen vanhojen himmentimien kanssa olla, koska ledien vaatima teho on niin pieni.
Kustannuksia kannattaa vertailla
Tarjousten vertailu valaistusuudistuksen yhteydessä ei ole helppoa, sillä tarjoukset voivat vaihdella niin valaistuksen laatuominaisuuksien kuin erilaisten laskennassa käytettyjen taustatietojen ja lukujen osalta. Sen vuoksi tarjoukset kannattaa pyytää samansisältöisinä. Valaistusratkaisun laskennassa kannattaa huomioida mm. investointi-, energia-, huolto- ja kunnossapitokustannukset.