sunnuntai , toukokuu 31 2020
Uutisotsikot

Turun yliopiston päärakennuksen peruskorjaus on valmistunut

Turun yliopiston päärakennus valmistui kaksi vuotta kestäneen peruskorjauksen jälkeen. Satavuotisjuhlia viettävän Turun yliopiston johto ja yhteiset palvelut muuttavat modernisoituihin tiloihin kesän aikana.

Turun yliopiston päärakennus luovutettiin tilaajalle, Suomen Yliopistokiinteistöille (SYK) ilman virheitä ja puutteita. Kooltaan 5 300 neliön suuruinen päärakennus on ollut peruskorjattavana elokuusta 2018 lähtien.

– On hienoa, että yliopiston satavuotisjuhlavuonna saamme jälleen päärakennuksen käyttöön. Perinteisen rakennuksen modernisoidut tilat kannustavat uuden luomiseen, tiloista vastaava yliopiston talousjohtaja Siru Helminen sanoo.

Tekniikka ja opetustilat uudistettu

Päärakennus valmistui vuonna 1958. Rakennuksen saneerauksessa on seurattu yliopistomäen kampusalueen suunnitelleen arkkitehti Aarne Ervin alkuperäisiä suunnitelmia. Kampusympäristö kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Sisätilat on peruskorjattu ja modernisoitu rakennuksen historiallisia arvoja kunnioittaen yhteistyössä Museoviraston, yliopiston henkilökunnan ja rakennushankkeen osapuolten kanssa. Päärakennuksen ydin on koko rakennuksen läpäisevä keskusaula, jota valaisee ylhäältä epäsuora luonnonvalo. Keskusala ja mm. julkisivu on säilytetty ulkonäöltään alkuperäisinä.

– Rakennuksen merkittävyys ja historia on omaa luokkaansa. On ollut erittäin miellyttävää, ja kohteen onnistumisen kannalta tärkeää, kokea rakennusliikkeen sekä yhteistyökumppaneiden hyvä yhteistyökyky ja ammattitaito, kertoo SYKn rakennuttajapäällikkö Kimmo Mäkelä.

Peruskorjauksessa on modernisoitu opetustiloja ja tekniikkaa sekä uudistettu vanhat työympäristöt muuntojoustaviksi työtiloiksi.

– Peruskorjauksen valmistumisen myötä päärakennuksessa siirrytään uuteen toimistokulttuuriin, missä tilat muuntuvat toimintojen tarpeiden ja painopisteiden mukaan. Päärakennuksen saneeraushanke on hieno esimerkki siitä, miten arkkitehtuurisesti arvokkaita ympäristöjä voidaan muokata palvelemaan tämän päivän toiminnallisia tarpeita, kun tilaajalla, käyttäjillä ja suunnittelijoilla on yhteinen tahto hakea uutta, rakennuttajakonsultti Markku Könnö A-Insinööreistä sanoo.

Keskusaula on pidetty alkuperäisessä asussaan.

Päärakennuksen peruskorjauksen budjetti oli noin 12 miljoonaa euroa.

Katso myös

Viidennes Suomen kunnista aikoo rakentaa puukerrostaloja

Kuntiin noussee tulevina vuosina puisia kerrostaloja ja palvelurakennuksia. Vuosina 2018–2019 rakentui 19 kuntaan puukerrostaloja. Tänä …

Kommentoi