Mikä maa on paras? Jos suomalaisilta kysytään, niin ainakin kahdella osa-alueella vastaus on helppo. Suomalaisten mielestä niin paras ruoka kuin vieraanvaraisimmat ihmiset tulevat kotimaasta. Yhdessä asiassa suomalaiset kuitenkin myöntävät muiden eurooppalaisten olevan edellä: meistä vain 3 prosenttia pitää suomalaisia tyylikkäinä.
Oman maan ruoka maistuu parhaiten suomalaisille, selviää tutkimuksesta. Myös muut tutut eurooppalaiset ruokalajit maistuvat, sillä 21 prosenttia kertoi syövänsä mieluiten italialaista ja 19 prosenttia espanjalaista ruokaa. Eksoottisemmat ruoat, kuten thaimaalainen, japanilainen, kiinalainen tai vietnamilainen maistuvat huomattavasti harvemmalle. Myöskään naapurimaidemme ruoat eivät ole suurta suosiota saavuttaneet: vain viisi prosenttia kertoo pitävänsä erityisesti ruotsalaisesta ruoasta ja kolme prosenttia venäläisestä ruoasta.
Toisaalta suomalainen ruokakulttuuri ei ole vielä löytänyt paikkaansa maailmassa, sillä ainoastaan kaksi prosenttia ruotsalaisista myönsi pitävänsä suomalaisesta ruoasta, ja muista kansalaisuuksista ainoastaan murto-osa (0–1 %) ylisti suomalaista ruokaa.
Espanjalaiset vieraanvaraisempia
Samoin vieraanvaraisuudessa suomalaiset suosivat itseään. Yli kymmenes suomalaisista kertoo mieltävänsä omat maanmiehensä vieraanvaraisimmiksi. Suomalaiset pitävät ainoastaan espanjalaisia itseään parempina isäntinä. Kuitenkin alle kymmenesosa muista kansalaisuuksista piti suomalaisia vieraanvaraisina. Suurimman suosion suomalaiset saavuttivat kiinalaisten (8 %), venäläisten (7 %) ja turkkilaisten (6 %) silmissä.
Suomi on matkakohteena vielä verrattain harvinainen. Moni ei välttämättä tunne suomalaista kulttuuria tai osaa nimetä tyypillisiä suomalaisia ruokalajeja, joten niiden suosiokaan ei voi olla kovin suuri.
Ruotsalaiset tyylikkäämpiä
Sen sijaan muodikkuudesta suomalaiset turistit eivät saa pisteitä edes itseltään. Ainoastaan 3 prosenttia suomalaisista pitää suomalaisten lomatyyliä tyylikkäänä, kun taas lähes neljäsosa suomalaisista valitsi kyselyssä ranskalaiset ja italialaiset (kumpikin 23 %) tyylikkäimmiksi lomakansoiksi. Myös ruotsalaisten tyylitaju miellyttää: 13 prosenttia myönsi naapureidemme turistityylin yhdeksi parhaista.
Muista kansalaisuuksista ainoastaan kiinalaiset (6 %) ja turkkilaiset (5 %) myönsivät mieltymyksensä suomalaisten lomatyyliin. Suomalaisten rento loma-asenne selittänee kuitenkin lomatyylin puutteen: ainoastaan 17 prosenttia vastanneista kertoi välittävänsä siitä, miten lomaillessa pukeutuu. Yli puolet (57 %) suomalaisista sen sijaan myöntää, että muodin mukaan pukeutuminen ei lomaillessa kiinnosta.
Matkahakukone momondo.fi selvitti kansainvälisessä kyselyssään suomalaisten mielipiteitä muista maista – ja muiden maiden mielipiteitä Suomesta.
Suomalaiset pitävät kotiruoasta:
26 % kertoo pitävänsä eniten suomalaisesta ruoasta
21 % syö mieluiten italialaista ruokaa
19 % kertoo lempiruokansa olevan espanjalaista
13 % suosii thaimaalaista tai ranskalaista ruokaa
9 %:n mielestä saksalainen ruoka on maukasta
8 % pitää yhdysvaltalaisesta ruoasta
7 % syö mielellään turkkilaista ruokaa
5 % tykkää ruotsalaisesta, japanilaisesta tai kiinalaisesta ruoasta
4 %:n mielestä intialainen tai portugalilainen ruoka on hyvää
3 % kertoo syövänsä mielellään tanskalaista, brittiläistä, venäläistä tai vietnamilaista ruokaa
2 % pitää hollantilaista ruokaa hyvänä
1 % tykkää norjalaisesta ruoasta
28 % ei osaa sanoa
Suomalaisten mielestä vieraanvaraisimpia ovat:
12 % vierailee mieluiten espanjalaisten luona
11 %:lla on hyviä kokemuksia omista maanmiehistä
9 % pitää amerikkalaisia vieraanvaraisimpina
8 % mielestä ruotsalaiset, italialaiset tai saksalaiset ovat vieraanvaraisimpia
7 %:n mielestä turkkilaiset tai venäläiset ovat vieraanvaraisimpia
6 % pitää tanskalaisia vieraanvaraisimpina
5 % kertoo brittiläisten tai hollantilaisten olevan vieraanvaraisimpia
4 %:lla on miellyttäviä kokemuksia norjalaisista, ranskalaisista, kiinalaisista tai portugalilaisista
3 % ei pidä ketään yllämainituista vieraanvaraisina
45 % ei osaa sanoa
- Miten influenssan ja koronan erottaa toisistaan - 3.10.2024
- Luistonesto ja ajonhallinta säästävät renkaita - 30.9.2024
- Karkkipäivien ei pitäisi kuulua nykyaikaan - 17.8.2024