Uutisotsikot

Pidä huolta parisuhteestasi – kerro tunteistasi

suhde tunteetTunteiden ilmaiseminen antaa puolisoille tietoa toisistaan. Rakastavien ihmisten välillä tunteiden ilmaiseminen synnyttää myös vastuuta omasta käytöksestä ja halua elää vahingoittamatta toista. Kodin ja parisuhteen avoimesta ja rehellisestä tunneilmapiiristä kannattaa pitää hyvää huolta. Tunteet syntyvät ja vaihtelevat spontaanisti, usein nopeastikin. Tunteiden ääntä kannattaa kuunnella, sillä ne kertovat, mitä sinulle oikeasti kuuluu. Tunteitaan ei voi pakotta, vaan ne sisältävät viestin siitä, miten tarpeesi ovat täyttyneet. Kokiessasi itsesi rakastetuksi ja hyväksytyksi tunnet iloa. Jännittäessäsi päivän työtehtäviä pelkäät, kaivatessasi rakkaitasi tunnet surua ja pettyessäsi puolisosi myöhästymiseen olet vihainen. Ennen tunteen syntymistä on aina tapahtunut jotain, joka liittyy tarpeitten täyttymiseen tai täyttämättä jäämiseen. Voimakkaat tunteet kertovat asian tärkeydestä. Tunteet ovat aitoja ja tosia, eikä niitä voi määritellä oikeiksi tai vääriksi, positiivisiksi tai negatiivisiksi. Tunteet auttavat pääsemään lähemmäksi itseäsi ja puolisoasi, ja ne vaikuttavat vahvasti päätöksissäsi ja valinnoissasi. Tunteiden tunnistaminen, ilmaiseminen ja nimeäminen ovat avaimia parisuhteen läheisyyteen. Mitä turvallisempi suhde, sitä avoimemmin siinä voidaan paljastaa sekä itselle helppoja että vaikeita tunteita. Rakkaus on kiinnostunut toisen tunteista ja ottaa ne huomioon. Kehon reaktiot ilmaisevat tunteita usein jo paljon ennen kuin niitä tiedostaa. Esimerkiksi kainalot hikoavat, sydän hakkaa, vatsa on kipeä ja kädet vapisevat. Nämä kehon reaktiot kertovat jännityksestä, pelosta tai kiukusta.

Tunteet kertovat sisäisistä reaktioistasi, mutta puoliso ei pysty tunteitasi tulkitsemaan. Sinun tehtäväsi on kertoa läheisillesi mitä tunnet ja millainen olotilasi on. Mitä suoremmin tunteitasi ilmaiset, sitä vähemmän läheisesi ja rakkaasi joutuvat sinua tulkitsemaan tai arvailemaan. On reilua kertoa sanallisella minä-viestillä, mitä sisällesi kuuluu: Minä olen iloinen. Olen epävarma. Olen kateellinen. Olen kiukkuinen. Avoin tunteiden ilmaisu vahvistaa parisuhteen ja perheen turvallisuutta, selkeyttä ja luottamusta. Niin aikuisille kuin lapsille on tärkeää saada lupa tunteidensa ilmaisemiseen. Kertoessasi läheisillesi, että olet vihainen, heidän ei tarvitse arvailla olotilaani, eikä kokea syyllisyyttä tunteestasi. Sinun tunteesi kertoo sinusta, ei toisista.

Epäsuora tunteiden ilmaiseminen on viestintää ilmeillä, eleillä, äänensävyllä ja käytöksellä. Tätä epäsuoraa ilmaisua läheisesi joutuvat usein arvailemaan. Mitä paremmin oppii tuntemaan puolisonsa, sitä enemmän haluaa ottaa huomioon kumppanin tunteet. Rakastavat ihmiset tahtovat toisilleen hyvää. Jos ei ilmaise tunteitaan, voi esimerkiksi purkautumaton harmi kasvaa nopeasti kiukuksi. Edessä voi olla kiukun purkaus, joka voi olla voimakkaampi kuin mitä tilanne oikeastaan edellyttäisi. Jos puolisoiden välille kertyy paljon salattuja tunteita, ne alkavat paisua. Ne muodostuvat näkymättömäksi seinäksi puolisoiden välille. Silloin on vaikea kokea läheisyyttä.

Torjutut tunteet eivät häviä, eivätkä hiljene. Ne alkavat sävyttää elämää. Joskus ne tihkuvat ulos tyytymättömyytenä ja huomautteluna, joskus taas räjähdyksinä. Toisinaan tukahdutetut tunteet alkavat aiheuttaa myös ahdistusta tai fyysisiä oireita. Tunteiden ilmaisemisen esteenä voi olla pelko siitä, että toinen ei ymmärrä. Monella ihmisellä on kokemusta vain taitamattomasta vaikeiden tunteiden ilmaisemisesta. Repivä riita, joka johtaa toisen nimittelyyn ja etenee sukujen haukkumiseen, on esimerkiksi saattanut jättää haavoja. Itselle vaikeita tunteita voi oppia ilmaisemaan rakentavasti. Tehtävämme on yksinkertaisesti kertoa, mitä tunnemme; ja ilmaista, miten toisen toiminta haittaa meitä.

Rakkaudeksi

Katso myös

Teräsrakenne -palkinnon sai kulttuurikeskus Kiinassa

Strait Culture and Art Centre on valittu vuoden 2020 Teräsrakenne -palkinnon voittajaksi. Palkinnon saa arkkitehtonisesti …