Uutisotsikot

Tupakka, nuuska ja keuhkosairaudet lisäävät koronariskiä

Krooninen keuhkosairaus lisää riskiä sairastua koronaviruksen aiheuttamaan infektioon. Jokaisen kroonisesti keuhkosairaan olisi koronaepidemian aikana erittäin tärkeää huolehtia keuhkosairaudestaan mahdollisimman hyvin ja käyttää lääkkeitä kuten ne on määrätty.

Jos hoidossa on epäselvyyttä, tulee olla yhteydessä hoitavaan tahoon. Mikäli on saanut ohjeet limantyhjennyksiin tai vastaaviin ei-lääkkeellisiin hoitokeinoihin, on hyvä ottaa keinot nyt käyttöön, jos niistä ei ole vielä muodostunut rutiinia.

– Liikunta hoitaa niin keuhkoja kuin ihmistä kokonaisvaltaisesti, joten kotijumppa ja yleisten rajoitusten mukainen ulkoliikunta on myös hyödyksi, sanoo asiantuntijaylilääkäri Tuuli Heinikari Keuhkoterveysjärjestö Filhasta.

Astma ja allergia – mitä tulee huomioida

Astmaatikon on koronavirusepidemian aikana erityisen tärkeää huolehtia astman hyvästä tasapainosta ja astmalääkityksen säännöllisestä käytöstä lääkärin määräyksen mukaan. Astmaatikon ei tule omin päin tauottaa säännöllistä astmalääkitystään. On syytä käydä läpi omahoito-ohjeet ja lisätä tarvittaessa hoitavaa lääkitystä. Avaava oirelääke on myös hyvä olla aina saatavilla ja myös astman ei-lääkkeelliseen hoitoon on hyvä panostaa.

Siitepölykausi on taas alkanut, joka osaltaan voi vaikuttaa astmaatikon oireiluun. Jo nyt osa allergikoista voi saada oireita. Mahdollisimman hyvä yleisvointi on hyvä lähtökohta, jos sattuu sairastumaan koronavirukseen.

Allergikko voi varautua siitepölykauteen hankkimalla allergialääkkeet valmiiksi kotiinsa. Nyt on oikea aika aloittaa kortisonia sisältävän nenäsuihkeen päivittäinen käyttö. Nenä kannattaa myös huuhdella esimerkiksi nenäkannulla joka päivä. Tällöin nenälääkkeet imeytyvät paremmin nenän limakalvoilta. On hyvä varautua siitepölykauteen ostamalla valmiiksi antihistamiinia ja silmätipoilla, mikäli niitä oireisiin tarvitsee.

Tupakoitsijalla on kohonnut riski sairastua

Tupakointi on virusinfektioiden riskitekijä, myös uuden COVID-19 -viruksen. Se lisää riskiä sairastua, hidastaa taudista paranemista ja todennäköisesti lisää myös pysyvien jälkien muodostumista.

Erityisen vaikea tilanne tupakoitsijan kannalta on, jos keuhkoissa on jo tupakoinnin aiheuttamia vaurioita ja vielä altistuu koronavirukselle. Olisi tärkeää lopettaa tupakointi ja huolehtia mahdollisen keuhkosairauden lääkityksestä ja tarvittaessa sen tehostamisesta.

Nuuskaajan käsien kautta tartuntariski lisääntyy

Nuuskaaja vie sormet suuhun useita kertoja päivässä nuuskapussia suuhun laittaessaan ja suusta pois ottaessaan. Erityisesti koronavirusepidemian aikana tulee huolehtia käsien pesusta ennen ja jälkeen nuuskapussien käsittelyn, ettei sairastuta itseään tai muita.

Katso myös

Koronavirustartuntojen kasvu näyttää taittuneen

Valtakunnallisesti uusien tautitapausten ilmaantuvuus, testattujen näytteiden määrä sekä positiivisten näytteiden osuus testatuista näytteistä ovat pysyneet …