Henkilöautoja vähiten Helsingissä asukasta kohden

Eniten henkilöautoja kunnan asukasmäärään nähden on Isokyrössä ja vähiten Helsingissä. Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla ajetaan auto- ja asukasmäärään nähden eniten Uudellamaalla ja vähiten Kainuun maakunnassa. Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla tarkoitetaan täyssähköautoja, ladattavia hybridejä sekä kaasu- ja flexfuel-autoja.

Autojen lukumäärä asukasta kohden vaihtelee suuresti riippuen maakunnasta. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Tilastokeskuksen tietojen mukaan viime vuoden lopussa eniten henkilöautoja tuhatta asukasta kohti oli Etelä-Pohjanmaan maakunnassa (583). Myös kymmenen vuotta sitten (vuoden 2008 tilastoissa) eniten autoja asukasmäärään nähden oli Etelä-Pohjanmaalla.

Vähiten autoja tuhatta asukasta kohden on Uudellamaalla (425), missä henkilöautotiheys on kasvanut kymmenessä vuodessa vain prosentin verran. Eniten autotiheys on kasvanut Lapin, Kainuun ja Etelä-Savon sekä Etelä-Pohjanmaan maakunnissa, missä automäärän kasvu suhteutettuna väestöön on ollut 12 prosenttia.

Vaihtoehtoisten käyttövoimien suosio maakuntien henkilöautokannassa vaihtelee alueittain. Uudellamaalla vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus on suurin eli 1,7 prosenttia. Pienin se on Kainuun maakunnassa, missä muiden kuin bensiini- ja dieselautojen osuus kaikista henkilöautoista on 0,2 prosenttia.

– Vaihtoehtoisien käyttövoimien lisääntymisen näkökulmasta tärkeää on jakeluinfran kattavuus, joka paranee koko ajan.  Myös uusien täyssähkö- ja kaasuautojen mallivalikoima laajenee – eikä kannata unohtaa etanoli- ja kaasuautojen muuntotukea, mikäli haluaa muuntaa käytetyn auton etanolilla tai kaasulla toimivaksi, Outi Ampuja Traficomilta vinkkaa.

Eniten autoja kunnan väkilukuun suhteutettuna on viime vuoden lopussa ollut Isokyrössä, Säkylässä, Pyhärannassa, Miehikkälässä ja Vehmaalla. Vähiten autoja asukasmäärään verrattuna on  suurimmissa kaupungeissa: Helsingissä, Tampereella, Turussa, Espoossa ja Oulussa. Isokyrössä autoja oli tuhatta asukasta kohden 718, kun vastaava luku Helsingissä oli 329.

Tunnuslukuna käytetyissä tilastoissa on henkilöautojen määrä tuhatta asukasta kohti. Vertailuluvut on laskettu yhdistämällä Traficomin tilastotietoja Tilastokeskuksen väestörakennetietoihin.

Katso myös

Luistonesto ja ajonhallinta säästävät renkaita

Autoilija valitsee mielellään kitkarenkaat, jotta ajo olisi mahdollisimman hiljaista. Sähköautoilijan ei tarvitse olla huolissaan renkaiden …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x