EU-jäsenyys maksoi viime vuonna suomalaisille 141 euroa asukasta kohden

Suomalaiset maksoivat viime vuonna EU:lle 781 miljoonaa euroa enemmän kuin saivat sieltä tuloja. Nettomaksu nousi toissa vuodesta, jolloin se oli 559 miljoonaa euroa. Asukasta kohden nettomaksu oli 141 euroa vuodessa, ilmenee Euroopan komission tilastoista.

Kaikkien jäsenmaiden maksut unionille nousivat selvästi viime vuonna. Nettomaksu kuvaa jäsenvaltion EU:lta saamien tulojen ja EU:lle tilitettyjen maksujen erotusta. Suomalaisen nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 141 euroa asukasta kohden, kun vastaava summa oli toissa vuonna 101 euroa. Nettomaksu oli 0,33 prosenttia suhteessa Suomen bruttokansantuloon.

Nettomaksujen tasoon vaikuttavat EU:n talousarvion tason muutokset eri vuosien välillä ja EU:n tulot muista rahoituslähteistä kuin kansallisista jäsenmaksuista. Nämä tulot saattavat vaihdella vuosittain huomattavasti.

Suomen maksut unionille kasvoivat selvästi

Viime vuonna Suomen suhteellinen maksuosuus EU-budjettiin oli 1,65 prosenttia (1,63 prosenttia toissa vuonna). Suomalaiset maksoivat viime vuonna EU:lle yhteensä 2 318 miljoonaa euroa. Tähän niin sanottuun kansalliseen eli valtion talousarviosta tilitettävään osuuteen liittyvät maksut kasvoivat 302 miljoonalla eurolla (15 prosentilla) toissa vuodesta. Tästä arvonlisäperusteisen jäsenmaksun osuus oli 309 miljoonaa euroa ja bruttokansantuloon perustuvan maksun osuus 1 881 miljoonaa euroa. Lisäksi Suomen osuus Britannian maksuhelpotuksen rahoituksesta oli viime vuonna 155 miljoonaa euroa.

Viime vuonna Suomi keräsi 174 miljoonaa euroa tulleja ja sokerimaksuja, joista 139 miljoonaa euroa tilitettiin suoraan unionille ja 35 miljoonaa euroa jäi valtion talousarvioon kantopalkkiotuloina.

Tanska suurin nettomaksaja, Unkari nettosaaja

Suurimmat nettomaksajat suhteessa bruttokansantuloon olivat viime vuonna Saksa (0,45 prosenttia), Britannia (0,44 prosenttia) ja Tanska (0,41 prosenttia). Asukasmäärään suhteutettuna järjestys hieman muuttuu: Tanska oli suurin nettomaksaja (228 euroa asukasta kohden). Seuraavina tulivat Saksa (186 euroa) ja Ruotsi (184 euroa). Maksualennuksia saavat jäsenvaltiot (Saksa, Tanska, Hollanti, Ruotsi, Itävalta ja Britannia) olivat kaikki alennuksistaan huolimatta suurimpia nettomaksajia sekä bruttokansantuloon että asukasmäärään suhteutettuna.

Suurimmat nettosaajat suhteessa bruttokansantuloon olivat viime vuonna Liettua (4,53 prosenttia), Kroatia (4,41 prosenttia) ja Unkari (3,62 prosenttia). Asukasta kohden laskettuna järjestys oli: Liettua (766 euroa asukasta kohden), Viro (600 euroa) ja Latvia (579 euroa).

Katso myös

Uutismedian omistus on keskittynyt

Valtioneuvosto on julkaissut tutkimusraportin, joka tarkastelee uutismedian omistuksen keskittymistä Suomessa. Tutkimus on toteutettu Tampereen ja …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x