Uutisotsikot

Digilaitteista on haittaa ja hyötyä perhesuhteille

Laitteiden yhteiskäyttö, kuten pelin pelaaminen porukalla tai digimaailmaan sijoittuva jaettu harrastus, voi lähentää perheenjäseniä. Perhesuhteita hyödyttää digilaitteiden käyttö yhteydenpitoon. Puhelut, pikaviestit ja videopuhelut, vaikuttavat läheissuhteisiin myönteisesti.

Henkilökohtainen digilaitteiden käyttö vaikuttaa pääosin kielteisesti lähisuhteisiin. Näin on etenkin silloin, jos laite heikentää tai vähentää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta. Henkilökohtaisen käytön suhdetta rapauttava vaikutus on parisuhteissa vahvempi kuin muiden perheenjäsenten kesken. Monet sovellukset suunnitellaan tarkoituksella koukuttaviksi, jolloin aika kuluu niiden parissa huomaamatta ja kännykkään saattaa tarttua ajattelematta.

Digitaalinen hyvinvointi tarkoittaa hyvinvointia arjessa, johon digitalisaatio on tuonut hyötyjen lisäksi myös haittoja. Sen ytimessä on tiedostavaan digiarkeen kuuluva hyvin käytetyn ajan käsite.

– Laitteiden parissa vietetty aika on aina pois jostakin muusta, kuten kasvokkaisesta ajanvietosta läheisten kanssa, liikunnalta, unelta tai vaikka vain joutenololta. Digilaitteiden käyttö ei kuitenkaan ole automaattisesti ’huonosti’ käytettyä aikaa. Jos oppii tunnistamaan omaa vointiaan parantavat sisällöt ja käyttötavat, ruutuajasta voi tulla osa hyvin käytettyä aikaa, selventää hankkeen tutkija Kristiina Tammisalo Väestöliitosta.

Digitaalinen hyvinvointi perheissä -hankkeessa selvitettiin, miten digilaitteet vaikuttavat perheiden hyvinvointiin ja miten yhteiskunta voisi tukea kansalaisten terveellistä mediankäyttöä.

Katso myös

Elinkeinoelämän kilpailukyky jätetty sivurooliin

Liikenne- ja viestintäministeriö julkisti loppuraportin koskien fossiilittoman liikenteen tiekarttaa. Raportissa hyväkuntoisen tieverkon ja suuremman kuljetuskaluston …