Veneen pohja puhtaaksi ilman myrkkymaaleja

Moni miettii jo veneen kunnostusta ja veneen pohjan maalaamista. Myrkkymaalit kannattaa kuitenkin unohtaa, koska niistä on haittaa ympäristölle ja vesieliöille. Vaihtoehtoisten menetelmien käyttäminen veneen pohjan puhtaana pitämisessä on esimerkiksi pohjan harjaaminen ja biosidittomat maalit.

Veneiden pohjissa käytettävät myrkkymaalit ovat erittäin myrkyllisiä ympäristölle ja vesieliöille. Suuri osa veneen pohjaan sivellyistä aineista liukenee vesistöön ja haittaa kalojen sekä muiden vesieliöiden lisääntymistä.  Myrkkymaalien kupari- ja sinkkiyhdisteet eivät hajoa luonnossa, vaan kertyvät vesistön pohjasedimenttiin  ja sataman maaperään aiheuttaen pitkäaikaista haittaa.

Myrkkymaalien käyttö on kiellettyä sisävesillä

Ympäristölle haitallisten myrkkymaalien käyttö sisävesillä on ollut kiellettyä vuodesta 2005 lähtien.

– Sisävesillä ei esiinny merirokkoa tai muita kovakuorisia pohjaan kiinnittyviä eliöitä. Siksi myrkkymaalin käyttö sisävesillä on turhaa. Tarvittaessa veneen pohjaa voi suojata kovilla biosidittomilla maaleilla ja limoittuneen pohjan pestä puhtaaksi veneilykauden aikana mekaanisesti harjaamalla tai kauden jälkeen painepesurilla, kertoo Tukesin ylitarkastaja Oskari Hanninen.

Vaihtoehtoja myrkkymaaleille

Merellä merirokon kiinnittyminen veneen pohjaan voidaan estää ympäristöystävällisesti käyttäen vaihtoehtoisia menetelmiä myrkkymaalien sijaan.

  • Nosta vene välillä kuiville.
  • Puhdista pohja mekaanisesti harjaamalla ja/tai käyttämällä painepesuria tai pohjapesuria.
  • Suojaa veneen pohja valolta ja auringolta eliöiden pohjaan tarttumisen vähentämiseksi.

Veneen nostaminen ylös vedestä

Jos venettä säilyttää kuivilla esimerkiksi trailerin päällä, ei myrkkymaalaamiselle ole tarvetta. Satamaan tai omaan laituriin voi myös asentaa venenostimia, joiden päällä veneitä voi säilyttää. Kuivalla maalla säilytyksen ei tarvitse olla jatkuvaa, jo ajoittainen veneen nosto ja pohjan kuivuminen estää merirokon kiinnittymisen.  Venenostimien etuna on sen soveltuvuus myös talvisäilytykseen, jolloin erillistä talvisäilytyspaikkaa ei tarvita.

Mekaaninen puhdistus

Mekaaninen puhdistus on tehokas menetelmä merirokon ja muun kasvuston estämiseksi. Pohjan voi pestä käsin harjaamalla tai käyttäen harjapesuria. Suuremmille köliveneille soveltuva harjapesuri löytyy Hangon Itäsatamasta. Kölittömille veneille sopivia harjapesupalveluita on saatavilla hyvin eri puolilta rannikkoa. Harjapesurin pyörivät harjakset irrottavat pohjaan kasvaneen levän ja merirokon toukat. Mekaanisen pesun avulla pohja pysyy puhtaana, eikä myrkkymaaleja tarvitse käyttää.

Harjapesurit ovat tehokas tapa puhdistaa veneen pohja, mutta pohjan puhdistus onnistuu myös laiturilta käsin siihen tarkoitetuilla erikoisharjoilla. Kesästä riippuen 1–3 pesua kauden aikana riittää pitämään pohjan puhtaana merirokosta. Pohjan pesu kannattaa ajoittaa erityisesti heinä-elokuun vaihteeseen, jolloin merirokon toukat yleensä kiinnittyvät veneiden pohjiin.

Harjasmatot

Helppo ratkaisu kölittömille veneille on aisapaikkaan asennettava kölipeite tai harjasmatto, jonka päälle vene ajetaan. Venettä säilytetään peitteen päällä. Kölipeite muodostaa veneenpohjan ja peitteen väliin pimeän ympäristön, jossa veden vaihtuvuus on heikkoa. Tämä on epäedullinen kasvuympäristö merirokolle ja levälle, jolloin veneen pohja pysyy puhtaana. Osassa peitteitä on lisäksi harjaava pinta, joka irrottaa veneen pohjaan kasvanutta levää ja muuta eliöstöä.

Biosidittomat eliönestomaalit

Perinteisille myrkkymaaleille on tarjolla myös vaihtoehtoisia, biosidittomia maaleja. Yleensä vaihtoehtoiset maalit eivät yksinään riitä pitämään pohjaa puhtaana, vaan niiden rinnalla täytyy käyttää jotain mekaanista puhdistusmenetelmää. Laadukkaat biosidittomat maalit vaikeuttavat eliöiden kiinnittymistä ja helpottavat pohjan pesua.  Suosi kovia ja pitkäikäisiä maaleja.

Katso myös

Luistonesto ja ajonhallinta säästävät renkaita

Autoilija valitsee mielellään kitkarenkaat, jotta ajo olisi mahdollisimman hiljaista. Sähköautoilijan ei tarvitse olla huolissaan renkaiden …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x