Tyytymättömyys seksielämään kasvanut

Yleinen tyytyväisyys seksielämään on heikentynyt. Tyytymättömimpiä seksielämäänsä ovat ruotsalaiset ja norjalaiset.

Tuoreen RFSU:n teettämän tutkimuksen mukaan 59 prosenttia suomalaisista vastaajista kokee seksin olevan merkittävä osa elämää. Silti vain alle puolet suomalaisista on tyytyväisiä seksielämäänsä.

Suurin tyytymättömyyden syy on, että seksiä on liian harvoin. Tyytymättömyys seksin määrään on kasvanut merkittävästi. Seksin määrää pitää liian vähäisenä 70 prosenttia. Myös sopivan kumppanin puuttuminen aiheuttaa tyytymättömyyttä.

Joka viides nainen kertoo, että tyytymättömyyden taustalla on orgasmin saamisen vaikeus. Yli puolet naisista on joskus teeskennellyt orgasmia ja vähintään joka kymmenes teeskentelee joka kerta.

Nuorten aikuisten tyytymättömyyden takana on usein myös tyytymättömyys omaan vartaloon. Suomessa jopa kolmannes 21–35-vuotiaista kertoo tyytymättömyyden seksielämään johtuvan omasta vartalosta.

Kondomin käyttö vähäistä

Suomessa kondomia käytetään Pohjoismaista ahkerimmin, mutta meilläkin vain reilu neljännes valitsee kondomin suojakseen seksissä. Eniten kondomia käyttävät nuoret aikuiset. Suomalaisista 21–35-vuotiaista 39 prosenttia käyttää yleensä kondomia seksin aikana, mutta vain noin puolet nuorista aikuisista kertoi käyttäneensä kondomia harrastaessaan seksiä uuden kumppanin kanssa.

Katso myös

Miten influenssan ja koronan erottaa toisistaan

Influenssan, koronaviruksen ja tavallisen flunssan aiheuttamat oireet voivat muistuttaa paljon toisiaan. Kausi-influenssalla tarkoitetaan A- ja …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x