Paraisten Lillholmenin silta uusitaan

Elinkaarensa päähän tullut Paraisten keskustan tuntumassa sijaitseva Lillholmenin läppäsilta puretaan. Tilalle rakennetaan uusi veneilyä helpottava silta, joka varustetaan avattavalla läpällä.

Lillholmenin vanhan sillan ali kulkee kesäaikaan vilkkaasti liikennöity veneväylä, jonka pohjoispäässä sijaitsevan läpän alituskorkeus on vain 1,7 metriä. Sillan valmistuttua poistuu vesiliikenteen estevaikutus kokonaan alle kuusi metriä korkeilta aluksilta. Läpän avaamistarpeen vähentymisen myötä myös liikenne sillalla sujuvoituu. Lisäksi sillan hyötyleveys kasvaa yhdeksään metriin, mikä puolestaan lisää sillalla liikkujien turvallisuutta. Uuden sillan kokonaispituus on 254 metriä. Kreaten urakkasopimuksen arvo on noin 8 miljoonaa euroa ja tilaajana on Varsinais-Suomen ELY-keskus.

– Vanhassa sillassa on ollut viime vuosina paljon käyttöongelmia, joten meille on tärkeää, että läppäsilta saadaan toimintavarmaksi. Uudistuksen myötä poistuu läpän itsepalvelukäyttö ja sillan käyttö tulee turvallisemmaksi. Avaus suoritetaan jatkossa kamerayhteyksien avulla hallitusti valvomosta, kertoo Varsinais-Suomen ELY-keskuksen siltainsinööri Ari Salo.

Monipuolisia työvaiheita ja vaativia rakenteita

Uusi silta korvaa nykyisen teräsbetonisen ponttonin ja sen pohjoispäässä olevan itsepalveluläpän. Nykyinen penkere puretaan koko uuden sillan pituudelta ja veden virtausolosuhteita parannetaan virtausaukolla.

– Silta muodostuu kolmesta erillisestä siltarakenteesta, joista 25 metrin jänteessä oleva keskimmäinen silta on avattava ja sen molemmin puolin rakennamme 4-jänteiset kiinteät siltaosuudet. Veneilyaukon leveys on 10 metriä, kertoo työpäällikkö Timo Hirvasmaa Kreate Oy:sta.

Kiinteät siltaosuudet ovat jännitettyjä betonisia jatkuvia palkkisiltoja, ja sillan keskellä oleva silta on vastapainottamaton hydraulitoiminen läppäsilta.

Sillan kaikki tuet perustetaan porapaalujen varaan ja lisäksi osa välituista ankkuroidaan paalun läpi peruskallioon asti.

Harvoin rakennettava läppäsilta lisää mielenkiintoa

Avattavia läppäsiltoja tulee Suomessa harvakseltaan rakennettavaksi, joten läppäosuuden ja sen hydrauliikan ja sähköautomaation rakentaminen sekä huolellinen testaaminen on yksi mielenkiintoisimmista työvaiheista.

– Asennamme läpän teräksisen päällysrakenteen valmiiksi koottuna joko nostamalla tai tunkkaamalla. Mahdollinen tunkkaus tapahtuisi Kreaten omalla kalustolla, jota olemme käyttäneet paljon ratasiltojen rakentamisessa, kertoo kohteen työmaapäällikkö Tero Haaramäki valottaa.

– On hienoa päästä toteuttamaan ensimmäistä läpällistä siltaani yhdessä taitavien siltakonkariemme kanssa. Heiltä löytyy vankkaa osaamista niin siltojen siirrosta kuin tällaisten läpällisten vesistösiltojen rakentamisesta. Kiertotaloushengessä pyrimme hyötykäyttämään kaiken purettavan materiaalin. Vanhaa ponttonisiltaa käytämme rakennustöissä ja nykyisen tiepenkan käyttökelpoiset materiaalit hyödynnämme uuden sillan massanvaihdoissa ja tienpenkereissä, sanoo Haaramäki.

Lillholmenin sillan alituskorkeus on vain 1,7 metriä läpan ollessa kiinni.

Katso myös

Tampereen Koskikeskus saa katolleen mehiläisiä

Kauppakeskus Koskikeskus saa katolleen kaksi mehiläispesää, jotka sijoitetaan keskuksen katolle Tammerkoski-näkymin. Koskikeskus on jo neljäs …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Olle
Olle
3 months ago

Hyvä, että jotain uusitaan. Kirjalansalmen silta on jo pelottavassa kunnossa.

1
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x