Kesän pikkuvaivoihin saa nopean avun apteekista

Kesällä ulkoillaan, paistatellaan auringossa, herkutellaan piknikillä ja laitetaan sormet kasvimaan multaan. Kesän puuhia ja aktiviteetteja seuraa joskus pieniä harmeja, kuten auringonpolttamia, paukamia ja vatsanpuruja. Eri tilanteisiin on helppo varautua. Apteekista löytyy sopivat tuotteet ja asiantuntevat neuvot niiden käyttöön.

Minne kesällä meneekin, niin mukaan kannattaa pakata laastareita, rakkolaastareita, kylmäpakkaus, punkkipihdit sekä särkylääkettä kipuun ja kuumeeseen. Lisäksi on hyvä varata mukaan käsidesiä, jos ei pääse pesemään käsiä vedellä ja saippualla ennen ruokailua.

1. Suojaa ihosi auringolta
Ihon auringolta suojaaminen on kesän ykkösjuttu. Nykyään Suomessakin kannattaa valita aurinkotuote, jonka suojakerroin (SK/SPF) on 30–50. Vaalea iho sietää aurinkoa palamatta noin 10 minuuttia. Muista tarpeeksi tehokas aurinkosuojavoide ja lisää sitä useasti päivän aikana. Myös huulet kannattaa suojata aurinkovoiteella, ja ehkäistä näin palamisen lisäksi myös huuliherpeksen puhkeaminen. Jos iho pääsee palamaan, hoidat auringonpolttamaa hydrokortisoni- tai dekspantenolivoiteella. Oloa voi helpottaa myös viileällä vedellä, kylmäpussilla ja after sun -tuotteilla.

2. Rauhoita ötököiden puremat
Kesän kestoriesa ovat hyttyset ja niiden pistot, jotka voivat kutittaa kovastikin. Oireita voi hoitaa paikallisesti hydrokortisonivoiteella tai antihistamiinia sisältävällä valmisteilla. Pienten lasten paukamia voi sivellä jääpalalla tai miedolla kortisonivoiteella. Se rauhoittaa pistokohtaa, vähentää kutinaa ja voi pienentää paukamaa.

3. Huolehdi nestetasapainosta
Juo runsaasti vettä säännöllisin väliajoin. Helle voi saada olon tukalaksi tai aiheuttaa päänsärkyä ja huonoa oloa. Lihaskrampit saattavat puolestaan olla helteellä urheilevan riesa.Magnesiumia sisältävä nesteytysjuoma on tarkoitettu nestetasapainon säätelyyn urheilun, helteen tai fyysisen rasituksen yhteydessä. Lisäksi magnesium edistää lihasten toimintaa ja elektrolyyttitasapainoa sekä auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Nesteytysjuoman suolat, glukoosi ja neste imeytyvät tehokkaasti ja palauttavat elimistön nestetasapainon.

4. Selätä vatsavaivat
Maitohappobakteerivalmisteita kannattaa käyttää säännöllisesti myös kesällä. Ne tasapainottavat suoliston toimintaa tai nopeuttavat paranemista myös ripulissa. Kesän vatsatautien yleisin aiheuttaja on huonosti kypsennetty liharuoka tai useita tunteja lämpimässä säilytetyt ruoat. Voimakkaisiin vatsavaivoihin auttavat ripulijuomajauheet, jotka auttavat palauttamaan nestetasapainon.

5. Muista punkkitarkastus
Suojaa perheenjäsenet ja lemmikit punkkikarkotteilla, joita on tarjolla niin ihmisille kuin eläimille. Tee punkkitarkastus päivittäin, sillä punkki voi ryömiä iholla ja vaatteissa useita tunteja, ennen kuin se puree. Tarkasta ainakin päänahka, korvantaukset ja taipeet. Poista puutiainen punkkipihdeillä tai kapeakärkisillä pinseteillä mahdollisimman pian. Niiden avulla saat puutiaisesta hyvän otteen ja se irtoaa ilman, että puremakohtaan puristuu lisää taudinaiheuttajia. Borrelioosiriski kasvaa, jos punkki on kiinnittyneenä yli 12 tuntia. Jos sinulla ilmenee flunssan kaltaisia oireita tai puremakohtaan ilmestyy punainen rengas 1–4 päivän kuluttua puremasta, ole yhteydessä lääkäriin.

Katso myös

Verenpaine kannattaa mitata myös seisoma-asennossa

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöistä. On arvioitu, että kohonnut verenpaine aiheuttaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x