Rasvamaksataudit ovat lisääntyneet

Joka neljännen aikuisen suomalaisen maksa on rasvoittunut. Rasvamaksan takana on yhä useammin lihominen. Rasvamaksaa voi hoitaa laihduttamalla ja liikkumalla. Laihtuminen on kuitenkin useimmille vaikeaa eivätkä tulokset ole pysyviä.

Rasvamaksan seurauksena aiheutunut maksasyöpä lisääntyy myös voimakkaasti. Maksasyöpään sairastuneiden määrä on kuusinkertaistunut Suomessa viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana.

Ei-alkoholiperäisen rasvamaksataudin seurauksena tullut maksasyöpä kattaa Yhdysvalloissa 93 prosenttia maksasyövän lisääntymisestä. Osuuden voidaan olettaa olevan samantapainen myös Suomessa.

– Maksakirroosi on yleisin maksasyövän syy. Kirroosi voi tulla myös ei-alkoholiperäisen maksasairauden seurauksena, sanoo professori Hannele Yki-Järvinen Helsingin yliopistosta.

Maksasyöpään sairastuminen lisääntyy iän myötä ja eniten uusia tapauksia ilmenee noin 70-vuotiailla. Uusia sairastuneita on vuosittain Suomessa noin kuusisataa. Taudin ennuste on huono, viiden vuoden kuluttua sairastumisesta elossa on kahdeksan prosenttia sairastuneista.

Rasvamaksa on joka neljännellä

Joka neljännellä aikuisella suomalaisella on rasvamaksa. Heistä joka viides sairastaa taudin vaikeampaa tulehduksellista muotoa, steatohepatiittia, joka voi ajan myötä edetä maksakirroosiksi. Steatohepatiittia sairastavat olisi tärkeä löytää, koska heillä maksakirroosin sairastumisen riski on 20 prosenttia. Sairastumisriskiä voi vähentää laihduttamalla, liikkumalla ja välttämällä alkoholin käyttöä.

Alkoholiin liittymättömässä maksasairaudessakin jo noin yksi annos alkoholia päivässä kaksinkertaistaa maksakirroosin riskin. Merkittävästi vyötärölihavan henkilön maksalle on yhdestä alkoholiannoksesta yhtä paljon haittaa kuin neljästä annoksesta laihan henkilön maksalle.

Yksi neljäosa maksasyövistä tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, ilman kirroosia. Jos rasvamaksa etenee maksasyöväksi ilman kirroosia, syöpää on lähes mahdotonta löytää ajoissa.

Rasvamaksan riskit vyötärölihavuus ja 2-tyypin diabetes

Rasvamaksaa on syytä epäillä, runsaan alkoholinkäytön lisäksi, jos on selvästi vyötärölihava tai sairastaa 2-tyypin diabetestä. Vyötärölihavista noin seitsemällä kymmenestä on rasvamaksa. Normaalipainoisilla sitä esiintyy yhdellä tai kahdella kymmenestä.

Ei-alkoholiperäisestä rasvamaksasairaudesta puhutaan, kun juo vähemmän kuin 30 grammaa (miehet) tai 20 grammaa (naiset) alkoholia päivässä. Diagnoosi perustuu potilaan itse kertomaan arvioon alkoholinkäytöstään, sitä ei voi muuten erotella alkoholin aiheuttamasta rasvamaksasta. Tavallisimmat alkoholiannokset sisältävät noin 10–14 grammaa alkoholia. Esim noin pullollista (33 cl) keskiolutta tai siideriä, lasillista (12 cl) mietoa viiniä, pientä lasillista (8 cl) väkevää viiniä tai (4 cl) väkeviä.

– Perinnöllisistä syistä alttius rasvan kertymiselle maksaan on yksilöllistä. Osa ihmisistä sietää ylipainoa ilman maksan rasvoittumista, mutta rasvamaksan perinnöllinen taipumus on hyvin yleistä, joten useimmilla vyötärölle keskittynyt ylipaino alkaa rasvoittaa maksaa, kertoo Yki-Järvinen.

Rasvamaksa todetaan tavallisesti 40-60 vuoden iässä. Ihmisten lihomisen seurauksena sitä löytyy yhä useammin myös lapsilla ja nuorilla aikuisilla.

– Maksan sairaus pitäisi olla kriteeri lihavuusleikkaukseen pääsyssä. Lihavuusleikkaus on tähystyksessä tehtävä yhden päivän toimenpide ja siitä on selvä hyöty leikatuille, sanoo Yki-Järvinen.

Katso myös

Mitä sydämen syke kertoo terveydestäsi?

Miten sydän vanhenee, kannattaako omaa sykettä seurata ja onko korkea leposyke aina merkki huonosta kunnosta? …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x